Suomen itsenäisyydestä ja itsenäisestä Suomesta

Soitin Suomen itsenäisyyspäivänä ystävälleni.
En vielä edes ollut oikein tiedostanut, että kysymyksessä oli maamme itsenäisyyspäivä vaan alitajuisesti tunsin tyydytystä ylimääräisestä vapaapäivästä, joka oli siunaantunut.
Kun ystäväni vastasi puhelimeen ja tunnisti ääneni, niin hän ystävällisellä ja reippaalla äänellä sanoi: "Onneksi olkoon, hyvää Suomen itsenäisyyspäivää !".
Vasta nyt havahduin ja tietoisuuteni taso kohosi.
Oli vuosi 1989 ja tämä ystäväni toisessa puhelimessa oli virolainen.

Ne olivat historian komeita käännekohtia, kun Itä-Euroopassa reaalisosialismiksi kutsuttu sosialismin sovellus sortui, Neuvostoliitossa narisivat liittovaltion liitoskohdat ja verisukulaisemme virolaiset taistelivat itsemäärämisoikeudestaan omaan maahansa, kieleensä ja kulttuuriinsa.
En koskaan unohda kuinka hienotunteisesti ja sivistyneesti virolainen ystäväni toivotti minulle hyvää vapauden päivää - päivää, joka ainakin tarkoitti, että me suomalaiset saimme määrätä ja päättää omista kansallisista asioistamme.
Aivoissani tapahtui merkityksellinen moksahdus, jonka seurauksena mielen sisäinen maailmani laajeni mitassaan muutaman maitomukin tilavuuden verran.
Oma maa, joka minulle oli itsestäänselvyys, ei ollut sitä 70:n kilometrin päässä asuvalle ystävälleni.

Olin siihen saakka infantiilisti mittaillut suomalaista elämänlaatua ja tapaamme elää vain länsieurooppalaisiin kansoihin ja lähempänä Atlanttia asuviin asukkeihin nähden, puhumattakaan Euroopan ulkopuolisista eläjistä.
Länsi-Eurooppa oli minulle edustanut koko maailmaa ja toiminut mittarina, kun tein havaintoja ja tulkintoja maailmasta verrattuna Suomeen.
Virolainen ystäväni siis tietämättään toimi minulle "opettajana", johdattajana tai enkelinä elämässäni.
Hän johdatti minua muutaman askeleen eteenpäin aikuistumisen autiolla aavikolla, jossa moneen kertaan naama naarmuuntuu, kun kulkiessa ja kompuroidessa kallo henkisen kasvun kiviin kopsahtelee ja kun raikulipojan retkihousut repeilevät elämän raakojen reaaliteettien ruusupensaikossa rällästäessä, ennen kuin nuoren miehen nirvana on lähelläkään sitä valaistumista, jota vanhainkodeissa saa kunnioittaen kuunnella.

Ystäväni sai viettää puoli vuotta Suomessa.
Hän oli siunattu glastnostin lapsi ja oli ensimmäisen Neuvosto-Eestistä (ENSV) Suomeen stipendiaattina opiskelemaan päästetyn etujoukon edustaja.
Keskustelimme ystäväni kanssa hänen Suomessa ollessaan kaikesta mielenkiintoisesta maan ja taivaan välillä.
Tunsin häpeää, kun kerran keskustelimme kirjallisuudesta ja tietämättömyydessäni töksäytin: "Oletko Sinä lukenut monia Milan Kunderan kirjoja ?".
Ystäväni vastasi: "Eino, minä tulen Neuvostoliitosta. Minulla ei ole mahdollisuutta lukea Milan Kunderan kirjoja."
Taas erinomainen oppitunti...

Ne olivat hienoja aikoja minulle, ne olivat hienoja aikoja Suomelle ja ne olivat hienoja aikoja koko maailmalle.
Ne ajat eivät koskaan palaa - niihin voi vain mielessään matkustaa takaisin.
Nyt kuuntelemme kaikuuko Europan El Doradon eli EU:n kuolonkorina tulevan talven tuiskusäissä, amputoivatko Wall Streetin velikullat Amerikan alaraajat niin että tästä globaalista pahamaineisesta pistolerosta enää lentää vain läppä pubien pisuaareilla ja kohoaako kommunistinen Kiina kapitalistisen koulukunnan kiintotähdeksi...

Kiitos veteraanit, että meillä oli itsenäinen Suomi - te olitte ja tulette aina olemaan muistoissamme Suomen "kovimpia jätkiä"  !
Kiitos elämä, että minulla oli virolainen ystävä - olet aina minulle rakas !