Luulin sen jo olevan menneisyyttä, mutta se olikin nykyisyyttä.
Törmäsin siihen hiihtolomalla ulkomailla olessani.
Henkisesti homeinen ja lehtien keskustelupaltoilla moneen kertaan märehditty banaali arkkisuomalainen aihe alkoi hiertää mieltäni: "Miksi me suomalaiset olemme sellaisia kuin olemme ? Miksi suomalaisten keskuudessa ulkomailla on vaikea olla suomalainen ?".
Ulkomailla olessani minulla on vapautunut olotila.
Jännitän vähemmän ihmisten keskellä ja katson saavani vapaammin olla sellainen persoona kuin olen.
Koen, että minuuteni laajentuu ulkomaalaisten keskuudessa samalla tavalla kuin uroksen sukuelin paisuu juhlavaan komeuteensa kun sillä on naaraan lähellä hyvä olla.
Kotoinen typistetty minuuteni laskeutuu vinttikammarin vilpoisuudesta ja huoneen hämäryydestä ja istuutuu kartanon kynttiläkruunun alle pitopöytään syömään ja keskustelemaan kulkumiesten kanssa eksoplaneetoista ja muista elämän välttämättömyys kysymyksistä.
Oma oleminen ja kanssakäyminen on luontevaa ja sujuvaa ulkomaisten kulkumiesten kanssa ja tunnen oloni turvalliseksi.
Miksi minulle tapahtuu näin ?
Yritän kuvailla omaa kokemuspiiriäni sellaisin ajatuksin ja mielikuvin, jotka tajuntaani tuoreina tupsahtelevat ja kielen päältä kirjoitukseksi karkailevat.
Ehkäpä kysymyksessä on jonkinlainen psykologinen puhdistautuminen - katharsis - tai tilinteko sen kansallisuuden kanssa, johon kuulun ja josta olen jopa ylpeä.
Keittiöpsykologisesti tulkittuna suhteeni suomalaisuuten silloin tällöin näyttäytyy jonkinlaisena maanis-depressiivisenä sekavuustilana riippuen hetkestä ja tilanteesta, jolloin jumpi kumpi patologinen sieluntila saa yliotteen sisäisessä maailmassani.
Ilmeisesti psyykkisesti työstän tätä kysymystä, jotta sieluni saavuttaisi tässä tärkeässä ja minua nyt polttavassa aiheessa henkisen tasapainotilan - hieman hienostellen heitettynä homeostaasin.
Heti aluksi haluan todeta, että Suomessa ja suomalaisissa on tuhansittain minua fiksumpia, sosiaalisesti taitavampia. monipuolisesti lahjakkaampia ja älykkäämpiä ihmisiä.
Monet ovat matkustaneet ympäri maailmaa, asuneet ja tehneet työtä ulkomailla, solmineet sosiaalisia suhteita ulkomaalaisten kanssa ja tehneet löytöretkiä vieraisiin kulttuureihin ja elämäntapoihin.
Haluan välttää mielikuvan, että kokisin itseni jotenkin paremmaksi kuin keskivertosuomalainen - mikä se nyt lieneekään.
Päinvastoin, pikemminkin koen edustavani juuri tuota keskivertosuomalaista, joka lähestyy kirjoittamaansa asiaa keskivertosuomalaisen kokemuspiiristä ja näkökulmasta - enkä pahastu vaikka joku määrittelisi minut yksinkertaiseksi ihmiseksi.
Suomessa on lukuisasti rohkeita ihmisiä, jotka ovat uskoneet asiaansa ja tehneet valtavasti työtä saavuttaaksensa päämääränsä.
Nämä rohkeat suomalaiset ovat luoneet maallemme myönteistä mielikuvaa pienestä, mutta ahkerasta ja yritteliäästä kansakunnasta.
Me "tavallisetkin" suomalaiset olemme saaneet glooriaa osaksemme näiden rohkeiden ja ansiokkaiden esitaistelijoiden työn johdosta.
Jos saan ei-vakavalla mielellä hieman fasistisesti asettaa kansakunnat hyvä-vähemmän hyvä kansakunta hierarkiaan, niin luokittelisin oman kansakuntani selvästi keskiarvon yläpuolelle, jopa parhaimmiston joukkoon.
Edellämainitsemani esitaistelijamme ovat menestyneet kansainvälisillä areenoilla hienosti ja saavuttaneet kukin arvostusta omalle työlleen.
Esimerkkejä kulttuurimaailmasta löytyy lukuisia, mm. F.E. Sillanpää , Jean Sibelius, Akseli Gallen-Kallela, Eliel Saarinen, Alvar Aalto, Wigwam, Hanoi Rocks, HIM, Mika Waltari, Arja Saijonmaa, Karita Mattila, Esa-Pekka Salonen ja lukuisat muut.
Samoin suomalaiset urheilijat ovat kovilla näytöillään ja suorituksillaan tehneet pientä kansakuntaamme tunnetuksi, mm. Paavo Nurmi, Gunnar Bärlund, Timo Mäkinen, Keijo Rosberg, Lasse Viren, Matti Nykänen, Jari Kurri, Jari Litmanen, Jarkko Niemi ja monet, monet muut.
Myös tieteissä kansakuntamme on niittänyt mainetta, mm. A.I.V. Virtanen, Carl von Linne, Ragnar A. Granit, G. A. Wallin, Bengt Holmström, Georg H. von Wright, Leena Palotie, Heikki Räisänen ja lista voisi vielä jatkua monilla tieteentekijöillä.
Olemme kansakuntana menestyneet myös monilla muilla elämänalueilla, mutta jätän tässä vaiheessa lisäkartoittamisen väliin ja jatkan omaa asiaani.
Palaan nyt omaan tuskaani ja viime viikkojen kokemuksiini, jotka aktivoivat minut kirjoittamaan tämän blogi-kirjoituksen.
Ensinnäkin minua ärsyttää meidän suomalaisten pakkomielle yrittää olla länsimaalaisempia kuin mitä me todellisuudessa olemme.
Minusta tämä epämiellyttävä piirre ilmenee käytöksen "överiksi" menemisenä.
Esiinnytään suurieleisesti ja puhutaan kuinka Suomessa asiat ovat paremmin tai minkälaista maallista omaisuutta on itse saanut kerätyksi.
Usein tällaiseen käyttäytymiseen liittyy pukeutuminen viimeisimpiin haluttuihin merkkivaatteisiin ja aurinkolasien pitäminen päässä vaikkapa ruokailtaessa hienossa ravintolassa sisätiloissa.
Seuraavat brändit ovat suosittuja tällaisessa ärsyttävässä käytöksessä ja etenkin puheessa: BMW, Armani, Sea Ray, Raymond Weil, Wilson, Atomic, American Express, Nokia, Vagabond ja useat muut laadukkaat tuotemerkit.
Tuotemerkeissä sinänsä ei ole mitään vikaa, vaan on hyvä asia, että ihmisillä on mahdollisuus ostaa laadukkaita tuotteita.
Huomioni kiinnittyykin ihmisen puheen, käyttäytymisen ja habituksen väliseen epäsymmetriaan.
Yritetään olla mahdollisimman länsimaalaisia, kansainvälisiä ja vauraan oloisia.
Mutta kun tällainen rehvakkuus ja pikkujenkkinä esiintyminen ei mielestäni yksinkertaisesti käy yksiin sen edelleen hieman maalaismaisen ja luonnostaan syrjäänvetäytyvän suomalaisen mentaliteetin kanssa.
Jos me reilusti tunnustaisimme oman kansallisen omalaatuisuutemme ja olisimme aidosti sitä mitä me olemme,
niin käyttäytymisemme ja olomme ulkomailla olisi vankemmalla perustalla.
Hillitty käytös, merkkivaatteet ja rehellinen aito suomalaisuus ovat ihan hyvä yhdistelmä.
Samoin sama yhdistelmä ilman merkkivaatteita.
Toiseksi olen vaivaantunut kokemastani kanssasuomalaisten tunteettomuudesta ulkomailla.
Olen pyrkinyt tervehtimään hotellin aamiaspöydässä ja kaduilla tietämiäni toisia suomalaisia matkailijoita.
Joskus saan vastatervehdyksen tai vastahymyn, mutta on paljon tapauksia jolloin en saa osakseni minkäänlaista vastareaktiota.
Tämä saa pahan mielen aikaan.
Minusta on kohteliasta vastata toisen tervehdykseen tai hyväntahtoiseen tervehtivään hymyyn.
Monesti minusta näyttää, että suomalaiset eivät viestitä olemuksellaan mitään.
Ikään kuin kaikki haluaisivat olla näkymättömiä ja huomaamattomia, korkeintaan aistin jonkinasteista vaivaantuneen oloista metaviestintää.
Vaivaako meitä suomalaisia näkymättömän Ninnin tauti ?
Muumeissa on kertomus näkymättömästä Ninnistä, joka on olemassa ja joka puhuu, mutta jota kukaan ei voi nähdä eikä tuntea, koska Ninni on silmille näkymätön.
Vasta sitten, kun Ninni saa rohkaisua, tukea ja positiivista palautetta itselleen, niin hän alkaa tulla näkyväksi (so. uskaltaa olla oma itsensä, uskaltaa olla aito) ja hänestä tulee oikea yksilö.
Kerran luin sanomalehdestä artikkelin, jossa ulkomaalainen pantomiimitaiteilija kertoi, että Helsinki on ainoa eurooppalainen pääkaupunki, jossa ei saa kontaktia sen asukkaisiin.
Vaikka taiteilija kuinka haastoi kaupunkilaisia pantomiimiesitykseen mukaan, niin kaupunkilaiset eivät reagoineet taiteilijan haasteeseen mitenkään tai lähestulkoon eleettömästi.
Vaikuttaa siltä, että me olemme kadottaneet kyvyn leikkiä ja hassutella, olla leikkisiä ja vähän hassuja välillä.
Minusta tämän kyvyn katoamisella voi olla yksi yhteys siihen, että suomalaiset ovat maailman kolmanneksi masentunein kansa ja käytämme runsaasti psyykelääkkeitä ja alkoholia.
Masentavaa, mutta totta.
Pidän suomalaisista ja pidän kansaamme pohjimmiltaan hyvänä kansakuntana.
Todettakoon siitä huolimatta mitä olen edellä kirjoittanut, että useimmat suomalaiset ulkomailla ovat mukavia, ystävällisiä, reiluja ja fiksuja ihmisiä.
Olen tilittänyt omaa tunne-elämääni kirjoituksessani ja varmasti on monia, jotka eivät voi yhtyä näkemyksiini.
Puhuin blogi-kirjoitukseni alkupuolella omasta maanis-depressiivisestä suhtautumisestani suomalaisuuteen.
Minun onkin oltava tarkka ja tutkailtava itseäni, että en heijasta omia huonoja ominaisuuksiani kanssasuomalaisiini.
Käyttäydynkö ulkomailla välillä kuin hawajipaitainen hamppua pössäyttelevä amerikkalainen "urpo" (mania) ja käyttäydynkö välillä kuin arolla asuva jurtassaan jurnuttava mongolialainen jakin kasvattaja (depressio) ?
Olenhan kansallisuudeltani suomalainen ja oma kirjoitukseni puhuttelee myös minua.
Kuitenkin olen elämälle hyvin kiitollinen, että olen suomalainen ja saan asua rakkaassa Suomessa.
Paljon huonomminkin olisi voinut käydä - olisin voinut syntyä norjalaiseksi.
Toivotan hyvää kevättä kaikille lukijoille !
