Agonizing Story

Toverit, veljet ja sisaret !

Elämä on hankalaa.

Odotin tänään töiden jälkeen linja-autoa pysäkillä.
Luokseni tuli nainen, joka ei selvästi kyennyt huolehtimaan itsestään.
Hän pyysi minulta rahaa, annoin kaksi euroa.
Hän pyysi kaksi euroa lisää, annoin kaksi euroa lisää.
Hän pyysi viisikymmentä senttiä lisää, annoin viisikymmenttiä senttiä lisää.
Nainen jatkoi rahan pyytämistä.

Sanoin, että se oli (4,50 euroa) tällä kertaa tässä.
Nainen pyysi: "Anna Jeesuksen nimessä !".
Ahdistuin ja tunsin terävän viillon sielussani.

Jouduin epämiellyttävän sisäisen dilemman eteen - antaako tuolle laitapuolen kulkijalle lisää rahaa, koska hän pyytää sitä Jumalan nimessä vai jättääkö antamatta, koska silloin kunnioitan omiani rajojani enkä riko itseäni vastaan ylittämällä sisäisen rajalinjani minän ja tuon naisen välillä ?

Koin ambivalenssia, koska velvollisuuteni on auttaa lähimmäistä, mutta toisaalta en halua tulla höynäytetyksi vain koska vedotaan uskontoni korkeimpaan auktoriteettiin.

Onneksi ulospääsytie tuosta tilanteesta löytyi kuin itsestään.
Kysyin tuolta kassialmalta mitä hän oikein tahtoo.
Seuraavaksi hän ilmoitti: "Osta minulle ruokaa !".
Vastasin: "OK, ostan sinulle ruokaa".
Lähdimme yhdessä vaeltamaan naisen toiveiden mukaisesti kohta lähintä Hesburgeria.

Matkalla nainen vielä tivasi voinko antaa hänelle 20 euroa.
Sanoin, että en ole rikas ja ostan sinulle ruokaa.
Niinpä menimme yhdessä Hesburgerin tiskille ja tämä tilanneystäväni tilasi itselleen ison burgerin ja kahvin.
Ilmoitin naiselle, että nyt sinulla on ruokaa, sanoin hänelle hei ja juoksin linja-autoon.

Asia jäi vaivaamaan minua !
Ei ole ole mustaa eikä valkoista, on vain harmaata, jonka keskellä me joudumme sisäisesti hapuilemaan yksin ilman tarkkoja koordinaatteja, niin kuin tuo kassialma joutuu vaeltamaan yksin realimaailmassa tietämättä mihin vaeltaa.

Nainen oli sairas ja oikeustoimikelvoton, minä ainakin toistaiseksi olen oikeustoimikelpoinen ja toistaiseksi vähemmän rikki.
Näkymätön raja välillämme kuitenkin oli kuin hatara hämähäkinverkko.

Elämä on epämiellyttävää - ainakin ajoittain.

Aliupseerin puolustuspoliittinen selonteko

"Ruotsi kestäisi tosipaikan tullen viikon", näin aprikoi Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göransson noin kuukausi sitten.
Göransson meni sen jälkeen lääkärin vastaanotolle ja sai VP:tä (vapautus palveluksesta), josta jokainen suomalainen gonamies (lyhimmän palvelusajan varusmies) unelmoi vilttipeiton alla, kun kasarmilla soi summeri ja miehet komennetaan aamupesulle ja -toimiin.
Kuinka kauan Suomen armeija kestäisi aktiivisten sotatoimien alkaessa ?

Upseerit, poliitikot, tutkijat ja kansalaiset ovat julkisuudessa - etenkin lehdistössä - antaneet oman puolustuspoliittisen näkemyksensä miten maamme tulisi parhaiten valmistautua mahdollisia kovankin luokan kriisitilanteita varten.
Joku ehdottaa välitöntä liittoutumista ja joku taas stoppaa koko liittoutumisajatuksen heti tykkänään.
Toinen haluaa Suomeen ammattiarmeijan ja toinen taas haluaa säilyttää mahdollisimman suuren reserviläisarmeijän.
Käydystä keskustelusta näyttää kokonaan puuttuvan tavallisen reservin aliupseerin näkökulma, joten on aika täyttää puuttuva aukko.

Sen verran itsetuntoinen täytyy olla ja ääneen sanoa, että me aliupseerit olemme Suomen puolustusvoimien kriittistä massaa - Suomi joko seisoo tai kaatuu alipäällystönsä varassa.
Aliupseeerit ovat se osa armeijaa, joka viime kädessä vastaa aktiivisten sotatoimien operatiivisesta menestyksestä.
Ei ole arpapeliä tai sattumaa, että aliupseerikursseille valitaan miehiä ja naisia joiden into riittäisi vaikka sotakorkeakoulun käymiseen, mutta kykyjen kokonaisuus riittää vain reservin aliupseerikurssin suorittamiseen - referenssinä kersantti Ärjylä ja vänrikki Nappula Masi-sarjakuvassa.
Huumorin vauhdittamana harmaissa marssitaan !

Vaikka olen venäläisen ihmisen sieluntoveri ja pidän venäläisestä ihmisestä hyvin paljon, niin otan kuitenkin lähtökohdakseni tekstissäni, että Venäjän ja Suomen välille syntyisi vakava kriisi, joka eskaloituisi sotilaalliseen konfrontaatioon.
Korostan edelleen kaikille suomalaisille, että karjalaisena tunnen mentaalista yhteyttä venäläisiin veljiini ja sisariini ja minulla on ollut etuoikeus tutustua maassamme asuviin hyviin venäläisiin, jotka ovat kunnollisia, rehellisiä ja työteliäitä ihmisiä.
Suomalaisena olen aina valmis työskentelemään hyvien suomalais-venäläisten suhteiden puolesta.
Tässä suhteessa edustan edelleen vanhaa ja nykymaailmassa epäeroottista paasikiveläis-kekkoslaista ajattelua.

Ensimmäinen skenaario.
Muutaman viikon sotilaallisten esivalmistelujen jälkeen Venäjän asevoimien maa-, meri- ja ilmavoimat tunkeutuvat maahamme samanaikaisesti.
Eduskunta on tehnyt ratkaisun, että emme vastusta mitenkään vihollisen tunkeutumista maaperällemme, koska näin minimoimme inhimilliset ja materiaaliset menetykset.
Kuukauden miehityksen jälkeen Venäjä julistaa Suomen protektoraatikseen ja valtuuttaa suomalaisen kollaboraattorin nukkehallitsijaksi edustamaan Suomen kansan etuja suhteessa emämaahan.
Konservatiiveista konservatiisimmat iloitsevat, sillä onhan Suomi nyt osa suurvaltaa ja näin paremmassa asemassa kuin pienenä valtiona Euroopan Unionissa.
Vanhasuomalainen myötyväisyyssuunta on tehnyt historiallisen syklin ja Suomi on palautettu porvarillisen Venäjän yhteyteen.
Kovan linjan kapitalistit ovat tyytyväisiä, sillä kenekään suomalaisen rahasammon ei tarvitse tehdä henkilökohtaista depardieuta (Gerard Depardieu; ranskalainen nykynäyttelijä, joka otti Venäjän kansalaisuuden välttääkseen Ranskan kovan verotuksen) vältelläkseen verojen maksua, koska tulonsiirtoja ei enää tapahdu ja kaikille on säädetty sama 12 prosentin tasavero.
Myös äärivasemmistolaiset riemuitsevat, nyt Suomi yhdessä Venäjän kanssa voi kansainvälisillä foorumeilla tehdä vahvaa anti-amerikkalaista ja anti-israelilaista politiikkaa.

Toinen skenaario.
Suomalaiset uskovat, että Suomen armeija on edelleen täynnä vänrikki Koskelan ja alikersantti Rokan kaltaisia sotilaita, jotka sisulla ja maanpuolustustahdolla pysäyttävät massiivisen ja monikertaisesti ylivoimaisen Venäjän hyökkäyksen Kouvola-Kajaani linjalle.
Alkaa pitkäkestoinen asema- ja sissisota.
Jokainen aikuinen suomalainen saa valtiolta aseen kotiinsa, 10-15 vuotiaat lapset ja teinit pikakoulutetaan ampumaan tappavilla ilmakivääreillä.
Paikalliset suomalaiset metsästys- ja hirviporukat niittaavat hengiltä metsissä samoilevia venäläisiä tiedusteluryhmiä.
Joka neljäs perheenäiti ottaa kotiinsa varmuuden vuoksi muutaman munakranaatin, jotta voi hätätilanteessa räjäyttää itsensä ja lapsensa, koska sekin on parempi vaihtoehto kuin jäädä venäläisten vallan alle.
Suomen kansa kokee lujaa yhteenkuuluvuutta ja on valmis uhraamaan itsensä sekä yksilöllisesti että kollektiivisesti isänmaan puolesta.
Muut EU-maat sympatisoivat Suomea, Lontoon vedonlyöntipisteissä lyödään vetoa kuinka monta päivää Suomi kestää.
Saksa lähettää avuksi Suomelle sideharsoa ja laastareita, Portugali lähettää metallisia sardiinipurkkeja, Ruotsi lähettää hiusverkkoja ja 50 bajamajaa, Italia lähettää upseeristolle parranajovälineitä ja parfyymeja.
Muutamia vapaaehtoisia ja seikkailijoita eri maista saapuu taistelemaan suomalaisten rinnalla Venäjää vastaan.

Kolmas skenaario.
Kansainvälinen poliittinen tilanne kärjistyy.
Lännen ja Venäjän välillä näyttää siltä, että diplomatian keinot on käytetty loppuun ja NATO:n ja Venäjän armeijat ryhmittyvät tavalla, joka ennekoi mahdollista sotilaallista yhteenottoa koko Euroopassa.
Suomen puolustusvoimien radiotiedustelu havaitsee Venäjän armeijan viestiliikenteen voimakasta lisääntymistä Suomen lähialueilla.
Suojelupoliisi kertoo viime aikaisista huolestuttavista havainnoista, että venäläiset ovat koko Neuvostoliiton jälkeisen ajan soluttaneet spetsnaz-erikoisjoukkojen jäseniä suomalaisen yhteiskunnan sisälle tavallisten maahanmuuttajien mukana.
Spetsnaz-ryhmät aktivoidaan kriisin näyttäessä punaista korkeinta tasoa.
Suomen ja Ruotsin ulkoministeröt alkavat käydä keskenään julkisuudelta salattuja neuvotteluja kuinka maat reagoivat mahdollisen sotilaallisen yhteenoton kohdatessa Venäjän kanssa.
Pian tämän jälkeen Ruotsin pääministeri ja Suomen presidentti sekä molempien maiden avainministerit (ulko-, sisä-, ja puolustusministerit) aloittavat huippusalaiset neuvottelut Venäjän ylimmän valtiojohdon kanssa kriisin johdosta.
Salaisten neuvottelujen tuloksena päästän sopimukseen, että Ruotsi ja Suomi päättävät vapaaehtoisesti luopua molempien maiden Lapin puolustamisesta Venäjän hyväksi.
Sopimukset runnotaan väkisin läpi Ruotsin ja Suomen parlamenttien salaisissa istunnoissa.
Venäläiset pääsevät Suomen ja Ruotsin Lapin kautta vapaasti hyökkäämään Norjaan ja siellä sijaitsevien NATO:n joukkojen kimppuun.
Vastapalvelukseksi Venäjä lupaa jättää Suomen ja Ruotsin eteläiset osat täysin rauhaan ja puolueettomiksi alueiksi.
Lisäksi Venäjä antaa Ruotsille ja Suomelle turvatakuut, että se uhkaa NATO-maita ydiniskulla, jos NATO suunnittelee jonkinlaista revanssia Suomea tai Ruotsia kohtaan.

Neljäs skenaario.
Suurin osa suomalaisista ymmärtää, että maailma on radikaalisti muuttunut viime vuosikymmeninä.
Kansallisvaltioita ei enää ole olemassa siinä merkityksessä, jossa olemme tottuneet ajattelemaan.
Täysin suvereenien kansallisvaltioitten tilalle ovat tulleet globaalit suuret liittoutumat.
Mikään valtio muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei halua jäädä yksin vain omilleen, koska se merkitsee periferiaan asettautumista.
Periferiaan asettautuminen taas merkitsee globaalin kaupankäynnin ulkopuolelle jäyttäytymistä joka johtaa valtion ja kansakunnan köyhtymiseen ja vaikutusvallan minimoitumiseen.
Suomalaiset ymmärtävät yksinjäämisen riskit ja osaavat päivittää maailmankuvansa.
Kansalaiset tiedostavat, että Suomi on pyrkinyt koko historiansa ajan integroitumaan Länteen ja on jo nyt syvästi integroitunut läntiseen maailmanjärjestykseen.
Enää emme voi jäädä sotilaallisesti täysin liittoutumattomaksi maaksi - varusmiespalvelus lyhenee, asevelvollisuus muuttuu valikoivaksi, puolustusmäärärahoja leikataan ja armeijan kaluston modernisoiminen käy yksin yhä mahdottomammaksi tehtäväksi.
Suomi liittyy NATO:on, koska on valittava puolensa - oli se sitten hyvä tai huono asia - mutta se on reaalipoliittinen välttämättömyys.
Suomi tekee samanaikaisesti EU:ssa ja NATO:ssa poliittista historiaa ja luo ensimmäisenä hallitukseensa Venäjä-ministerin salkun rakentamaan hyviä ja luottamuksellisia suhteita ison ja vahvan, mutta Lännen kanssa yhteistyöhön pyrkivän Venäjän kanssa.
On tullut hetki, jolloin Suomen tasavalta on tasavertaisesti mm.Viron, Romanian, Tsekin ja muiden länsimaiden rinnalla liittynyt transatlanttiseen puolustusliittoon - historian lehti on lopullisesti kääntynyt.

Onko olemassa joku sotilaallinen hätänumero, johon voi soittaa hädän hetkellä ja tilata apuvoimia ja kalustoa ?

Suomi kestäisi yksin aktiivisten sotatoimien alkaessa vähintään yhtä kauan kuin Ruotsi.