Liikkuvatko pilvet sittenkään ? (luovaa kirjoittamista, tekstillä ei ole mitään tekemistä mahdollisen taiteilijan kanssa)

”Pilvet liikkuu, minä en”.

On siinäkin otsikko.

Joku taas yrittää kusettaa meitä tai sitten otsikon kehittäjä on psykoosissa ollut ihminen.

Varmasti otsikko on keksitty Lapinlahden psykiatrisen sairaalan pihalla yöllä, kun siellä hoidossa ollut potilas on istunut sairaalan pihalla ja tuijotellut yöllistä taivasta, jolla on nähnyt pilviä liikkuvan.

Pilvet ovat menneet menojaan, mutta niiden tuijottajalla on ollut vahva kokemus siitä, että hänet on kiinnitetty syvälle maaperään pitkällä teräsketjulla ja Tallinkin autolautan jättimäisellä ankkurilla.

Pilvet ovat kyllä todellinen ilmiö luonnossa, ne eivät ole psykoottisen mielen illuusio.

Pilvet ovat tiivistynyttä vesihöyryä, jotka ovat olemassa auringon suoman lämmön armosta.

Biosfäärissä oleva vesihöyry joko tiivistyy viileällä säällä taivaalle pilveksi tai sitten se kuumana kesäpäivänä levittäytyy maanpinnalle - vähän niin kuin pehmeä margariini levittäytyy liukkaaksi pinnaksi voileivälle - nahkean tuntuiseksi ilmakerrokseksi niin että oikein hiki pukkaa ulos asumuksistaan kainaloissa ja muodostaa märät o-renkaat päällä olevan t-paidan puuvillakankaalle.

Täytynee todeta, että pilvet eivät kyllä itsessään liiku.

Pilvet siis ovat täysin luonnon armoilla ja luonnon voimien liikuteltavissa.

Ne ovat yhtä avuttomia kuin vastasyntyneet vauvat, jotka ovat täysin äidin hoivan ja turvan varassa.

Luontoäiti muodostaan pilviä oikkujensa mukaan ja määräyksellään käskee niitä hajoamaan ja ne hajoavat - pilvillä ei ole sanan sijaa omalle olemassaololleen.

Niillä ei ole mitään itsenäistä voimaa tai tahtoa, ei sielua saatikka sitten persoonallisuutta.

Ne vain ovat ja sitten zädäm – ne katoavat.

Pilvet ovat aerosolia, jota hyvin voitaisiin myydä supermarketissa pakattuina metallipurkkeihin.

Sitten metallipurkeista voitaisiin suihkutella pikku pilviä vaikkapa hääjuhlissa, kun perheen vanhin tytär menee naimisiin.

Eikö olisikin söpöä ja romanttista - ihan niin kuin saduissa, joissa rakkaus voittaa lopulta ja prinsessa saa oman prinssinsä.

Kaaso ja bestman suihkuttelemassa aerosolipulloista minipilviä, kun hääpari saapuu juhlimaan vasta solmittua avioliittoa hääjuhliinsa.

Oltiinpa enkeleistä mitä mieltä tahansa, mutta enkeleillä katsotaan olevan siivet.

Otsikon keksijä varmaan sekoitti rikkinäisessä mielentilassaan pilvet siipiään räpytteleviin enkeleihin.

Voi olla, että voimakas lääkitys aiheutti aistiharhan ja pilvet muuttuivat välillä enkelinäyksi

ja sitten taas enkelinäky muuttui takaisin ihan tavallisiksi pilviksi.

Psykoottinen mielentila ja vahva lääkitys saivat tuon potilaan kokemaan, että pilvet liikkuvat itsenäisesti niissä olevilla siivillä.

Mutta kun oikeasti pilvillä ei ole siipiä tai moottoria – niillä täytyy olla liikuttaja niin kuin vastasyntyneellä vauvalla on lastenrattaat, jota muut sitten työntävät tai vetävät.

Pilviä liikuttaa eteenpäin tuuli, josta voidaan generaattorin avulla valjastaa sähköenergiaa ihmisille.

Miksi me sanomme, että pilvet kulkevat tai menevät eteenpäin tai poispäin, mutta ei koskaan taaksepäin ?

Voivathan ne yhtä hyvin mennä taaksepäin kun ajattelee niiden kulkureittiä tai niiden näkökulmaa.

Ajatus eteenpäin menemisestä johtuu luultavasti siitä, että luonnossa ei taida olla mitään alipainetta, joka imisi pilviä ikään kuin takaisin taaksepäin ja siksi me sanomme, että pilvet menevät tai kulkevat eteenpäin tai poispäin.

Tuo tuuli on myös mielenkiintoinen ilmiö.

Kukaan ei pysty sanomaan mistä se alkaa ja mihin se loppuu vaan ainoastaan milloin se alkaa ja milloin se loppuu.

Ihmiset kutsuvat tuulta myös tuulienergiaksi.

Jos tuuli on energiaa, niin herää mielenkiinto pohtia minkälaista energiaa se on.

Nykytietämyksen mukaan maailmankaikkeudessa vaikuttaa neljä perusenergiaa: painovoima, sähkömagneettinen energia sekä heikko- ja vahva ydinvoima.

Ensimmäiseksi itse olisin taipuvainen pois sulkemaan tuosta neljän joukosta heikon- ja vahvan ydinvoiman, sillä jos tuuli olisi ydinvoimaa, niin kaikki nisäkkäät olisivat kuolleet maapallolta pois radioaktiivisen säteilyn vuoksi jo aikoja sitten.

Joten jäljelle jäävät painovoima ja sähkömagneettinen energia.

Jos tuuli on sähkömagneettista energiaa, niin meillä olisi melkeinpä päivittäin ukonilma.

Niin kuin tiedämme, että ukonilmalla paukkuu ja salamoi ja useimmiten myös samalla sataa vettä, niin voimme pois sulkea ajatuksen, että tuuli olisi sähkömagneettista energiaa.

Tuulihan palvelee meitä myös rauhallisella ja kuivalla säällä.

Tuskin monikaan harrastaisi purjehdusta, sillä olosuhteet olisivat melko kammottavat merellä aina kun tuulee, jos tuuli olisi sähkömagneettista energiaa.

Niin että tämän logiikan perusteella voimme sanoa, että tuuli on painovoimaenergiaa.

Tuulen työntövoimasta tuskin syntyy riitaa kesäisillä terasseilla kaljatuopin ääressä saatikka sitten fyysikkojen keskuudessa.

Tämä energia on yhtä vaaratonta ja harmitonta ihmiselle kuin pastöroimaton maito angorakissalle.

Tuo otsikon keksijä oli kyllä mielestäni syvästi väärässä, kun väitti olevansa liikkumaton.

Tuon liikkumattomuuden kokemuksen selittää psykoosi, jolloin paikalleen jähmettymisen tunteen on aikaansaanut voimakas ja muuttumaton pahan olon tila.

Otsikon keksijän on täytynyt kokea olevansa jonkinlainen trickster-hahmo, joka on ollut sieluntilassa, jolloin ei erota, että on erillinen ja itsellinen olento maailmankaikkeudessa vaan olettaa olevansa erottamaton osa sitä.

Ensinnäkin kun kurkistamme tuon ihmisen ruumiin sisälle, niin siellä tapahtuu koko ajan valtavasti asioita.

Jo heti kun otsikon keksijä on tehnyt johtopäätöksen, että pilvet liikkuvat, mutta hän itse ei liiku, niin hänen aivoissaan on tapahtunut mittaamattomasti näkymätöntä liike toimintaa.

Miljoonat neuronit ovat liikkuneet havainnoitsijan aivoissa ja työstäneet sen johtopäätöksen mikä nyt toimii tämänkin kirjoituksen otsikkona.

Yöllä, kun tuo psykoottinen ihminen on tarkkaillut pimeää taivasta, niin sähkökemialliset impulssit ovat kulkeneet hermoratoja pitkin hurjaa vauhtia edestakaisin.

Informaatiota aivoihin ovat samanaikaisesti syöttäneet niin näkö-, kuulo-, haju-, tunto- kuin makuaistikin.

Eri aistien tuomien viestien perustella aivot ovat tehneet sen tulkinnan minkä ovat tehneet – joskin vääristyneen sellaisen.

Tuskin edes Sveitsin Cernissä sijaitseva kilometrien pituinen hiukkaskiihdytin, jonka avulla fyysikot ja kosmologit etsivät vastausta olemassaolon peruskysymyksiin, pystyy samaan nopeuteen kun ihmisen hermoratoja pitkin kulkevat neuronit.

Joten aivoissa ei tapahdu vain liikehdintää vaan tajuttoman nopeata liikehdintää, jota tapahtui myös tuon otsikon keksijän aivoissa kun hän keksi tuon ajatuksen.

Ihmisen sisällä olevat yksinkertaisemmatkin toiminnot tekevät lakkaamatta työtään.

Keuhkot suodattavat happea ilmasta verenkiertoon, jota sitten punasolut kuljettavat ihmisen eri ruumiinosiin.

Ilman tuota sydämen aikaansaamaa verenkiertoprosessia ihminen kuolee.

Tuo sykkivä lihasmassa on niin keskeinen osa ihmisen elämää, että kun se lakkaa toimimasta niin hetken päästä aivotkin lakkaavat toimimasta.

Silloin yksinkertaisesti ihmisellä on äärimmäisen paha tilanne, silloin yksittäinen ihminen on täysin kaputt – kuollut.

Tuskin on tarpeellista kuvailla tässä yhteydessä enempää ihmisen anatomiaa ja yksittäisten elinten toimintaa, sillä voinemme varmasti olla samaa mieltä, että ihmisen sisällä tapahtuu paljon eri asioita koko ajan.

Kumotaksemme tuon harhaanjohtavan väitteen tai tulkinnan, että ”pilvet liikkuu, minä en”, on vielä hyvä kuvata muutamalla lauseella ihmisen ruumiin ulkoisia toimintoja.

Harva meistä pystyy istumaan pitkää aikaa sellaisessa meditatiivisessa sieluntilassa ja ruumiillisessa lootus-asennossa, että on ensiksi tarkkaan katsottava onko kysymyksessä ylipäätään elävä ihminen vai veistos tai patsas.

Toki mieleltään sairas ihminen voi vaipua katatoniseen tilaan, jolloin hänestä tulee jonkinlainen zombie – hän elää, mutta hänen ruumiinsa on ulkopuolisen muovailtavissa samalla lailla kun esikoululaisten muovailuvahasta voidaan muovailla kaikenlaisia avaruusolioita.

On kuitenkin epätodennäköistä, että olisi vaipunut täysin katatoniseen tilaan juuri sairaalan pihalla.  

Todennäköisempää on, että hänet on seuraavana aamuna löydetty vain istumassa sairaalan pihalla ja karusellimaisesti hokemassa lausetta ”pilvet liikkuu, minä en”.

Jo edellisen luvun viimeisessä lauseessa esitämme olettamuksen, että otsikon keksijä on toistellut tai höpötellyt Lapinlahden sairaalan pihalla hokemaa ”pilvet liikkuu, minä en”.

Hänen suunsa, kielensä ja huulensa ovat tehneet lakkaamatta työtään, kun hänen mielensä on ollut uppoutuneena syvälle psyykeen syövereihin ja hän on vain monotonisesti toistellut otsikkona toimivaa lausetta.

On myös erittäin todennäköistä, että otsikon keksijän varpaat ja sormet ovat ainakin värähdelleet hänen istuessaan yöllä ulkoilmassa pihalla – olettakaamme, että tämä kaikki olisi tapahtunut parhaimpaan kesäaikaan.

Lisäksi hänen päänsä on täytynyt kääntyä katseen mukana ylöspäin kohti taivasta, koska lähtökohtana oli mielikuva, että otsikon keksijä on nimenomaan ollut istuma-asennossa eikä makuuasennossa mikä olisi kyllä voinut olla täysin mahdollista psykiatriselle potilaalle.

Tästä kaikesta voidaan päätellä, että todellisuutta paremmin kuvaileva otsikko olisi ”minä liikun, pilvet ei”…

Faktaa, fiktiota, fantasiaa (luovaa kirjoittamista)

Sytytetyn savukkeen palava purutupakka hehkuu punaisena pisteenä punavuorelaisen talon takapihalla. Varikset raakkuvat riemuaan korkealla kattojen lakipisteen läheisyydessä leijuen ja samalla tarkkaillen talon takapihaa josko sieltä löytyisi jotain pientä purtavaa ennen koleaa keskiyötä.

Istumme iltaa puisella puistonpenkillä, joka on heivattu hiekkalaatikon läheisyyteen äitien ja isien istuttavaksi. Puhumattomina puhallamme puistonpenkillä istuessamme savukkeesta savukiekuroita katseet jonnekin kaukaisuuteen kiinnittyneitä. Tämä on meidän, minun ja G:n yhteinen hiljainen hetki – kuin iltarukous - jolloin meidän miesten mielet sukeltavat aivan olemisen perustan pohjan perukoille sielujemme salakäytäviin.

Tammipuu G:n asuintalon takapihalla on toteemimme, joka kohoaa korkeuksiin - korkeuksiin tai syvyyksiin, joihin ei pyrkimällä kannata pyrkiä, koska se tuo suurta surua ja kiduttavaa kipua elämää sykkivään sydämeen - ja puun latva tavoittelee taivasta ja totuutta samalla kun puun juuret tunkeutuvat maan syvyyksiin kuin nisäkkään suuret suonet keuhkoihin, jotka yrittävät löytää happea silloin kun eläväinen kohtaa kuoleman.

Olemme pyhällä maalla, keskellä kivisintä kaupunkia, mutta sen verran syrjässä, että täällä on tehty sysimustaa syntiä jopa melkein poliisilaitoksen porttikongissa. Johanneksen puistossa on pontikkapullo vaihtanut omistajaa, Iso-Roobertinkadulla ovat ilotytöt myyneet itseään ja kaupunginosan yleisissä saunoissa on sammuttu löylyjen lomassa.

Rööperi on minulle raamatullinen maa, G on minulle kantaisä Aabraham ja saan olla onnellisen Benjaminin heimon päämies. Kuin korkeampi voima olisi kuiskannut ja kehottanut kulkemaan kohti tätä kaupunginosaa, jossa sain siirtyä elämänkaaressani lapsesta nuorukaiseksi ja nuorukaisesta aikuiseksi. Kuolinpaikkaani en vielä tiedä, mutta aika kiskokoon kehostani sieluni sijaltaan Rööperissä silloin kun kuolema omakseen minut ottaa tahtoo, ja vielä kerran onnellisena saan korkeuksista katsoa sen katuja, joilla kerran kuljin ja kasvoin.

G on gigantti, modernin maailman Tyrannosaurus Rex, joka kielen katapultilla murskaa monen viisaammankin väittelijän esitelmät elävästä elämästä. G on veljeni, vaikkakaan ei veriveli vaan veli hengessä ja herkkyydessä ajatella ja aistia asioita.

G on minulle sielun ja mielen mentori, jotta jaksaisin elää elämääni eteenpäin astumatta minut taivaantuuliin tuhansiksi pieniksi palasiksi täräyttävään näkymättömään maamiinaan, joita elämä asettaa tunteettomille kylmille kaduille, joilla kuljemme etsien oikeaa osoitetta ja oikeaa taloa jonne asettua asumaan.

Niin kuin vaikerointi niin vaikeneminenkin lakkaa ajankohtana kun sen on katsottu hyväksi päättyvän. Meidän molempien hiljaa tuijottaessa kaukaisuuteen kiinnittyy mielen katseemme kiintopisteeseen, josta kiihtyvällä kiireellä kulkee kokoaan kasvattava apokalyptinen kulkija kohti pihan puistonpenkkiä.

Tuo kuljeksiva kummitus menee menojaan lävitsemme niin kuin röntgenkoneella näkee lihan lävitse luihin. Kopina käy tuonpuoleisissa puuportaissa, tuo kummitus kulkee kohti suurta soitinta kunnes uljaasti istuu isojen urkujen ääreen. Yksi yskäisy vielä, kuoro katsoo kohti kanttoria ja vaikeneminen vaihtuu virrenveisuun.

Iltaisessa, melkein yöllisessä Punavuoressa taustakuoro tasoittaa kivisen kirkkosaliin kokoontuneiden kundien keskustelua erilaisten äänien muodossa, niiden kaikuessa korvakäytäviin: autojen pakoputket paukkuvat pakokaasun paetessa ilmakehään, ravintolasta kotiin kulkevat yksinäiset yölliset öykkärit örveltävät ja raitiovaunut kirskuvat, narskuvat ja vinkuvat ajellessaan kiskoilla kivisiä katuja pitkin.

G: "Muistatko, kun tuohon muutaman metrin päähän kuolla kupsahti Jussi muutama vuosi sitten. Kaveri päätti lopettaa päivänsä kuunnellessaan liian kauan tuota valheellista viinapullossa asustavaa viisauden henkeä"

Minä: "Sääli, sääli – nuorena päättyivät miehen päivät. Se heittäytyi hulluna humalassa vain Koskenkorva-pullo turvanaan kattotasanteen kaiteen yli kohti kuolemaa. Pullo oli petollinen kuin piru itse, sitä suojeli itse musta enkeli. Pullo putosi katolta kuusi kerrosta alaspäin, mutta se säilyi koskemattomana - kuin sillä olisi ollut viikatemiehen viitta suojanaan. Viinanhenki jälleen huijasi heikkomielistä ja vaati viranomaisia taas vetämään yhden viivan lisää kansalaisten kuolintilastoon"

Sytytämme toiset tupakat täysin tietoisina siitä, että nämäkin kuolemankääröt lyhentävät lyhyttä elämäämme entistäkin lyhyemmäksi mahdollisen lisääntyvän syöpä- ja sydäntautiriskin muodossa. Tupakansavu kuitenkin on kuin puistonpenkillä poltettu pakanan pyhä uhrisavu tuon takapihan tammipuun tarkkaillessa kahta eletystä elämästä jutustelevaa katujen kasvattia.

Minä: "Minä olen onnellinen, kun sinä olet ystäväni. Olet ollut tukeni silloin, kun olen eniten ihmisyyttä tarvinnut. Ilman sinua olisin kompuroinut ja kompastunut ja kaatunut katuojaan lopullisesti. Olisin nyt tuhkapurkissa lapsuuden kotini kirjahyllyssä ilman sinua - kiitos sinulle G"

Hetken hiljaisuuden ja mietteliään jälleen kaukaisuuteen suunnatun katseen jälkeen G vastaa: "Kiitos myös sinulle. Sinä olet ystäväni joka olet monessa asiassa ajatuksinesi ollut aikaasi edellä. On myös ollut onni olla ystäväsi"

Tumppaamme loppuun poltetut tupakat yön kylmettämään asfalttiin. Keräämme tupakantumpit kämmeniimme ja lähdemme kellarin kautta asunnolle.

Rappukäytävässä keitetyn kahvin tuoksu tunkeutuu sieraimista sisään. Pihalla tammipuu seisoo vakaana vartioasennossa ja jatkaa keskustelua kaukaisen ystävänsä kuun kanssa.

Varikset ovat jo vaipuneet yöuneen...

Agonizing Story

Toverit, veljet ja sisaret !

Elämä on hankalaa.

Odotin tänään töiden jälkeen linja-autoa pysäkillä.
Luokseni tuli nainen, joka ei selvästi kyennyt huolehtimaan itsestään.
Hän pyysi minulta rahaa, annoin kaksi euroa.
Hän pyysi kaksi euroa lisää, annoin kaksi euroa lisää.
Hän pyysi viisikymmentä senttiä lisää, annoin viisikymmenttiä senttiä lisää.
Nainen jatkoi rahan pyytämistä.

Sanoin, että se oli (4,50 euroa) tällä kertaa tässä.
Nainen pyysi: "Anna Jeesuksen nimessä !".
Ahdistuin ja tunsin terävän viillon sielussani.

Jouduin epämiellyttävän sisäisen dilemman eteen - antaako tuolle laitapuolen kulkijalle lisää rahaa, koska hän pyytää sitä Jumalan nimessä vai jättääkö antamatta, koska silloin kunnioitan omiani rajojani enkä riko itseäni vastaan ylittämällä sisäisen rajalinjani minän ja tuon naisen välillä ?

Koin ambivalenssia, koska velvollisuuteni on auttaa lähimmäistä, mutta toisaalta en halua tulla höynäytetyksi vain koska vedotaan uskontoni korkeimpaan auktoriteettiin.

Onneksi ulospääsytie tuosta tilanteesta löytyi kuin itsestään.
Kysyin tuolta kassialmalta mitä hän oikein tahtoo.
Seuraavaksi hän ilmoitti: "Osta minulle ruokaa !".
Vastasin: "OK, ostan sinulle ruokaa".
Lähdimme yhdessä vaeltamaan naisen toiveiden mukaisesti kohta lähintä Hesburgeria.

Matkalla nainen vielä tivasi voinko antaa hänelle 20 euroa.
Sanoin, että en ole rikas ja ostan sinulle ruokaa.
Niinpä menimme yhdessä Hesburgerin tiskille ja tämä tilanneystäväni tilasi itselleen ison burgerin ja kahvin.
Ilmoitin naiselle, että nyt sinulla on ruokaa, sanoin hänelle hei ja juoksin linja-autoon.

Asia jäi vaivaamaan minua !
Ei ole ole mustaa eikä valkoista, on vain harmaata, jonka keskellä me joudumme sisäisesti hapuilemaan yksin ilman tarkkoja koordinaatteja, niin kuin tuo kassialma joutuu vaeltamaan yksin realimaailmassa tietämättä mihin vaeltaa.

Nainen oli sairas ja oikeustoimikelvoton, minä ainakin toistaiseksi olen oikeustoimikelpoinen ja toistaiseksi vähemmän rikki.
Näkymätön raja välillämme kuitenkin oli kuin hatara hämähäkinverkko.

Elämä on epämiellyttävää - ainakin ajoittain.

Aliupseerin puolustuspoliittinen selonteko

"Ruotsi kestäisi tosipaikan tullen viikon", näin aprikoi Ruotsin puolustusvoimien komentaja Sverker Göransson noin kuukausi sitten.
Göransson meni sen jälkeen lääkärin vastaanotolle ja sai VP:tä (vapautus palveluksesta), josta jokainen suomalainen gonamies (lyhimmän palvelusajan varusmies) unelmoi vilttipeiton alla, kun kasarmilla soi summeri ja miehet komennetaan aamupesulle ja -toimiin.
Kuinka kauan Suomen armeija kestäisi aktiivisten sotatoimien alkaessa ?

Upseerit, poliitikot, tutkijat ja kansalaiset ovat julkisuudessa - etenkin lehdistössä - antaneet oman puolustuspoliittisen näkemyksensä miten maamme tulisi parhaiten valmistautua mahdollisia kovankin luokan kriisitilanteita varten.
Joku ehdottaa välitöntä liittoutumista ja joku taas stoppaa koko liittoutumisajatuksen heti tykkänään.
Toinen haluaa Suomeen ammattiarmeijan ja toinen taas haluaa säilyttää mahdollisimman suuren reserviläisarmeijän.
Käydystä keskustelusta näyttää kokonaan puuttuvan tavallisen reservin aliupseerin näkökulma, joten on aika täyttää puuttuva aukko.

Sen verran itsetuntoinen täytyy olla ja ääneen sanoa, että me aliupseerit olemme Suomen puolustusvoimien kriittistä massaa - Suomi joko seisoo tai kaatuu alipäällystönsä varassa.
Aliupseeerit ovat se osa armeijaa, joka viime kädessä vastaa aktiivisten sotatoimien operatiivisesta menestyksestä.
Ei ole arpapeliä tai sattumaa, että aliupseerikursseille valitaan miehiä ja naisia joiden into riittäisi vaikka sotakorkeakoulun käymiseen, mutta kykyjen kokonaisuus riittää vain reservin aliupseerikurssin suorittamiseen - referenssinä kersantti Ärjylä ja vänrikki Nappula Masi-sarjakuvassa.
Huumorin vauhdittamana harmaissa marssitaan !

Vaikka olen venäläisen ihmisen sieluntoveri ja pidän venäläisestä ihmisestä hyvin paljon, niin otan kuitenkin lähtökohdakseni tekstissäni, että Venäjän ja Suomen välille syntyisi vakava kriisi, joka eskaloituisi sotilaalliseen konfrontaatioon.
Korostan edelleen kaikille suomalaisille, että karjalaisena tunnen mentaalista yhteyttä venäläisiin veljiini ja sisariini ja minulla on ollut etuoikeus tutustua maassamme asuviin hyviin venäläisiin, jotka ovat kunnollisia, rehellisiä ja työteliäitä ihmisiä.
Suomalaisena olen aina valmis työskentelemään hyvien suomalais-venäläisten suhteiden puolesta.
Tässä suhteessa edustan edelleen vanhaa ja nykymaailmassa epäeroottista paasikiveläis-kekkoslaista ajattelua.

Ensimmäinen skenaario.
Muutaman viikon sotilaallisten esivalmistelujen jälkeen Venäjän asevoimien maa-, meri- ja ilmavoimat tunkeutuvat maahamme samanaikaisesti.
Eduskunta on tehnyt ratkaisun, että emme vastusta mitenkään vihollisen tunkeutumista maaperällemme, koska näin minimoimme inhimilliset ja materiaaliset menetykset.
Kuukauden miehityksen jälkeen Venäjä julistaa Suomen protektoraatikseen ja valtuuttaa suomalaisen kollaboraattorin nukkehallitsijaksi edustamaan Suomen kansan etuja suhteessa emämaahan.
Konservatiiveista konservatiisimmat iloitsevat, sillä onhan Suomi nyt osa suurvaltaa ja näin paremmassa asemassa kuin pienenä valtiona Euroopan Unionissa.
Vanhasuomalainen myötyväisyyssuunta on tehnyt historiallisen syklin ja Suomi on palautettu porvarillisen Venäjän yhteyteen.
Kovan linjan kapitalistit ovat tyytyväisiä, sillä kenekään suomalaisen rahasammon ei tarvitse tehdä henkilökohtaista depardieuta (Gerard Depardieu; ranskalainen nykynäyttelijä, joka otti Venäjän kansalaisuuden välttääkseen Ranskan kovan verotuksen) vältelläkseen verojen maksua, koska tulonsiirtoja ei enää tapahdu ja kaikille on säädetty sama 12 prosentin tasavero.
Myös äärivasemmistolaiset riemuitsevat, nyt Suomi yhdessä Venäjän kanssa voi kansainvälisillä foorumeilla tehdä vahvaa anti-amerikkalaista ja anti-israelilaista politiikkaa.

Toinen skenaario.
Suomalaiset uskovat, että Suomen armeija on edelleen täynnä vänrikki Koskelan ja alikersantti Rokan kaltaisia sotilaita, jotka sisulla ja maanpuolustustahdolla pysäyttävät massiivisen ja monikertaisesti ylivoimaisen Venäjän hyökkäyksen Kouvola-Kajaani linjalle.
Alkaa pitkäkestoinen asema- ja sissisota.
Jokainen aikuinen suomalainen saa valtiolta aseen kotiinsa, 10-15 vuotiaat lapset ja teinit pikakoulutetaan ampumaan tappavilla ilmakivääreillä.
Paikalliset suomalaiset metsästys- ja hirviporukat niittaavat hengiltä metsissä samoilevia venäläisiä tiedusteluryhmiä.
Joka neljäs perheenäiti ottaa kotiinsa varmuuden vuoksi muutaman munakranaatin, jotta voi hätätilanteessa räjäyttää itsensä ja lapsensa, koska sekin on parempi vaihtoehto kuin jäädä venäläisten vallan alle.
Suomen kansa kokee lujaa yhteenkuuluvuutta ja on valmis uhraamaan itsensä sekä yksilöllisesti että kollektiivisesti isänmaan puolesta.
Muut EU-maat sympatisoivat Suomea, Lontoon vedonlyöntipisteissä lyödään vetoa kuinka monta päivää Suomi kestää.
Saksa lähettää avuksi Suomelle sideharsoa ja laastareita, Portugali lähettää metallisia sardiinipurkkeja, Ruotsi lähettää hiusverkkoja ja 50 bajamajaa, Italia lähettää upseeristolle parranajovälineitä ja parfyymeja.
Muutamia vapaaehtoisia ja seikkailijoita eri maista saapuu taistelemaan suomalaisten rinnalla Venäjää vastaan.

Kolmas skenaario.
Kansainvälinen poliittinen tilanne kärjistyy.
Lännen ja Venäjän välillä näyttää siltä, että diplomatian keinot on käytetty loppuun ja NATO:n ja Venäjän armeijat ryhmittyvät tavalla, joka ennekoi mahdollista sotilaallista yhteenottoa koko Euroopassa.
Suomen puolustusvoimien radiotiedustelu havaitsee Venäjän armeijan viestiliikenteen voimakasta lisääntymistä Suomen lähialueilla.
Suojelupoliisi kertoo viime aikaisista huolestuttavista havainnoista, että venäläiset ovat koko Neuvostoliiton jälkeisen ajan soluttaneet spetsnaz-erikoisjoukkojen jäseniä suomalaisen yhteiskunnan sisälle tavallisten maahanmuuttajien mukana.
Spetsnaz-ryhmät aktivoidaan kriisin näyttäessä punaista korkeinta tasoa.
Suomen ja Ruotsin ulkoministeröt alkavat käydä keskenään julkisuudelta salattuja neuvotteluja kuinka maat reagoivat mahdollisen sotilaallisen yhteenoton kohdatessa Venäjän kanssa.
Pian tämän jälkeen Ruotsin pääministeri ja Suomen presidentti sekä molempien maiden avainministerit (ulko-, sisä-, ja puolustusministerit) aloittavat huippusalaiset neuvottelut Venäjän ylimmän valtiojohdon kanssa kriisin johdosta.
Salaisten neuvottelujen tuloksena päästän sopimukseen, että Ruotsi ja Suomi päättävät vapaaehtoisesti luopua molempien maiden Lapin puolustamisesta Venäjän hyväksi.
Sopimukset runnotaan väkisin läpi Ruotsin ja Suomen parlamenttien salaisissa istunnoissa.
Venäläiset pääsevät Suomen ja Ruotsin Lapin kautta vapaasti hyökkäämään Norjaan ja siellä sijaitsevien NATO:n joukkojen kimppuun.
Vastapalvelukseksi Venäjä lupaa jättää Suomen ja Ruotsin eteläiset osat täysin rauhaan ja puolueettomiksi alueiksi.
Lisäksi Venäjä antaa Ruotsille ja Suomelle turvatakuut, että se uhkaa NATO-maita ydiniskulla, jos NATO suunnittelee jonkinlaista revanssia Suomea tai Ruotsia kohtaan.

Neljäs skenaario.
Suurin osa suomalaisista ymmärtää, että maailma on radikaalisti muuttunut viime vuosikymmeninä.
Kansallisvaltioita ei enää ole olemassa siinä merkityksessä, jossa olemme tottuneet ajattelemaan.
Täysin suvereenien kansallisvaltioitten tilalle ovat tulleet globaalit suuret liittoutumat.
Mikään valtio muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ei halua jäädä yksin vain omilleen, koska se merkitsee periferiaan asettautumista.
Periferiaan asettautuminen taas merkitsee globaalin kaupankäynnin ulkopuolelle jäyttäytymistä joka johtaa valtion ja kansakunnan köyhtymiseen ja vaikutusvallan minimoitumiseen.
Suomalaiset ymmärtävät yksinjäämisen riskit ja osaavat päivittää maailmankuvansa.
Kansalaiset tiedostavat, että Suomi on pyrkinyt koko historiansa ajan integroitumaan Länteen ja on jo nyt syvästi integroitunut läntiseen maailmanjärjestykseen.
Enää emme voi jäädä sotilaallisesti täysin liittoutumattomaksi maaksi - varusmiespalvelus lyhenee, asevelvollisuus muuttuu valikoivaksi, puolustusmäärärahoja leikataan ja armeijan kaluston modernisoiminen käy yksin yhä mahdottomammaksi tehtäväksi.
Suomi liittyy NATO:on, koska on valittava puolensa - oli se sitten hyvä tai huono asia - mutta se on reaalipoliittinen välttämättömyys.
Suomi tekee samanaikaisesti EU:ssa ja NATO:ssa poliittista historiaa ja luo ensimmäisenä hallitukseensa Venäjä-ministerin salkun rakentamaan hyviä ja luottamuksellisia suhteita ison ja vahvan, mutta Lännen kanssa yhteistyöhön pyrkivän Venäjän kanssa.
On tullut hetki, jolloin Suomen tasavalta on tasavertaisesti mm.Viron, Romanian, Tsekin ja muiden länsimaiden rinnalla liittynyt transatlanttiseen puolustusliittoon - historian lehti on lopullisesti kääntynyt.

Onko olemassa joku sotilaallinen hätänumero, johon voi soittaa hädän hetkellä ja tilata apuvoimia ja kalustoa ?

Suomi kestäisi yksin aktiivisten sotatoimien alkaessa vähintään yhtä kauan kuin Ruotsi.

Onko meistä kaikista tullut kunniattomia sittiäisiä ?

Autojono työntyy sykkien keväisessä aamussa kohti kaupungin keskustaa.
Autot ovat kuin pieniä teknisiä ampulleja, jotka kuljettavat ihmissoluja yöksi sammuneen kaupungin keskustaan.
Ne herättävät sen euforiseen tilaan niin kuin rautatieasemalla istuvan narkomaanin aamuinen amfetamiiniannos edetessään suonistoa pitkin kohti keskushermostoa luo auringonvalon huumeidenkäyttäjän sieluun yhdeksi vuorokaudeksi eteenpäin.

Annan tilaa naapurikaistalta omalle kaistalleni pyrkivälle autoilijalle, hän tunkeutuu kiittämättömänä ajoneuvollaan eteeni samanlaisella röyhkeydellä kuin valtionyhtiön toimitusjohtaja, joka maksattaa itselleen kansalaisten veroeuroista tähtitieteellistä palkkaa.
Äiti yrittää opettaa esikouluun matkaavalle lapselleen, että punaista valoa päin ei saa kävellä sillä se on ensinnäkin vaarallista ja toiseksi se on kiellettyä.
Samassa hetkessä liituraitapukuinen kansanedustaja ampaisee kadun ylitse kohti eduskuntataloa yhtä älykkäästi kuin luppakorvainen afgaaninvinttikoira lähtee ajamaan takaa pihan reunalle ilmestynyttä sutta, jonka tarkoituksenakin on houkutella koira syvemmälle metsään.

Nämä banaalit esimerkit ovat kaikille kaupunkilaisille tuttuja asioita.
Ainakin itse tunnustan hölmöyteni ja moukkamaisuuteni, että olen käyttäytynyt ajoneuvon kuljettajana ja tavallisena jalankulkijana juuri samalla lailla kuin esimerkeissäni mainitsemani toimitusjohtaja ja kansanedustaja.
Minä häpeän käytöstäni enkä ole käyttäytynyt niiden ihanteiden mukaisesti, joita arvostan ja joiden mukaisesti haluaisin elämässäni toimivan.
Onko parempi kuitata asia ja unohtaa se vain toteamalla, että niinhän monet muutkin kiireiset cityihmiset näyttävät toimivan, vai onko sittenkin parempi pysähtyä kokemaan ahdistuksen myrkkyruiske sielussaan surun muodossa ja epähengellinen synnintunto ruumiissaan hetkellisen ruuan nielemisvaikeuden muodossa ?
Kyllä on, ensinnäkin en koe itseäni cityihmiseksi isolla C:eellä, ja toiseksi arvostan hyvin käyttäytyviä ihmisiä suuresti.

Nämä pienet tapahtumat arkipäiväisestä elämästä ovat tärkeitä.
Ne ovat pieni kokonaisuuden osia, joista kansakunnan mentaalinen ilmapiiri ja arjen mielekkyys koostuvat.
Jokaisen kansalaisen asenne arkipäivään on ainutlaatuisen tärkeä, koska me luomme ympärillemme viihtyvyyttä ja elämäniloa tai epäviihtyvyyttä ja henkistä pahoinvointia.
Miksi kirjoitan nämä viimeksi mainitut toteamukset, sillä onhan ne itsestään selviä jo alakoululaiselle, jolle opettajan suulla taotaan nämä asiat selkäytimeen kuten suomalainen oikeuslaitos takoo kansalaisille oikeustajua epäoikeudenmukaisiksi koettujen tuomioittensa kautta.
Nämä truismit ovat selviä lapsille, mutta ovatko ne selviä meille aikuisille ?

Hyvinkään ampumatapauksen järkyttämänä on syytä pysähtyä pohtimaan mikä tekee ikähaarukaltaan melkein samanikäisten nuortenmiesten keskuudessa viattomien kanssaihmisten ampumisesta lähes uuden kansallisurheilulajin.
Vaikka emme täysin vielä tämän viimeisimman massasurmaajan motiiveja niin ainakin pelottavaksi ajatukseksi nousee voisiko kysymys olla samanlaisita motiiveista kuin Tuusulan ja Kauhavan ampumatapauksissa: yleinen ihmisviha, jonkilainen vakava kyllästyminen elämään kaikilla tasoilla, kyvyttömyys nähdä jos ei omaa elämää arvokkaaksi niin edes toisten ihmisten elämä arvokkaaksi ja itsensä kokeminen erityislaatuiseksi yksilöksi.

Palaan aikaisempaan ajatukseeni lapsen maailmasta ja niistä arvoista, joita me ainakin virallisesti haluamme siirtää jälkipolvillemme.
Arvostamamme arvothan ovat ovat mainioita: rehellisyys, työteliäisyys, toisten auttaminen, lähimmäisen kunnioittaminen, suomalaisuus - tässä vain muutamia mainitakseni.
Sanomalehdistä lukemamme suomalaisille vanhemmille tehdyt arvotutkimukset indikoivat juuri tällaisia arvoja, joita me haluamme välittää eteenpäin tuleville sukupolville.
Jos nämä ovat arvoja, joita me olemme kodeissamme ja oppilaitoksessa pyrkineet siirtämään eteenpäin, niin miksi ne ainakin tietyissä ihmisryhmissä eivät näytä kantavan hedelmää.
On toki todettava, että muutaman vaikkakin shokkivaikutukseltaan massiivisen tapauksen jälkeen ei kannata näistä yksittäistapauksista vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

Kuitenkin saamme samanaikaikaisesti usein lukea lehtien mielipidepalstoilta joko ihmisen itsensä kirjoittamia tai sairastuneen ihmisen lähimmäisen kirjoittamia hätähuutoja psykiatrisen hoidon tarpeesta.
Muutama viikko sitten joku psykiatrisen alan ammattilainen Helsingin Sanomien mielipidepalstalla kertoi joidenkin kanssaihmistemme yksinkertaisesti vain elämänhalun sammumisesta nykyajassa.
Pari päivää sitten saimme samalta palstalta lukea naapuruston välinpitämättömyydestä, kun sokeritautinen sairas ihminen yritti epätoivoisesti vähissä pukeissa päästä avunhuutojen kera kotirappukäytäväänsä, koska oli unohtanut avaimensa kotiin ilman, että kukaan auttoi tätä ihmistä vaikka naapurit tuijottelivat parvekkeiltaan pihamaalle.
Myös Pomarkussa on jälleen tullut ilmi perheenisän tekemä järkyttävä perhesurma.

Joku tai jokin henkinen syöpäkasvain tuntuu saaneen yliotteen ihmisten libidosta ja salaa näkymättömästi työskentele thanatoksen hyväksi.
Miten, missä ja milloin on tapahtunut ratkaiseva yhteenotto näiden kahden ihmisen psyykeessä toimivan perusvoiman välillä ?
Toki jokaisen meistä on yksilönä käytävä tätä sisäistä taistelua päivittäin kunnes olemme suorittaneet sen viimeisen lähtöselvityksen, jossa meidän vuosien aikana kertyneet matkatavaramme pengotaan läpikotaisin ja meidät ohjataan sille gatewaylle, josta lähtee viimeinen lentomme siihen maahan, johon meille on viisumi myönnetty.
Mutta onko kulttuurissamme tapahtunut myös kollektiivinen Stalingradin taistelu, jonka seurauksena sodan voittokulku muuttui niin, että rakentavien voimien sijasta rappeuttavat voimat lopullisesti pääsivät niskan päälle ?

Tätä kirjoittaessani ajatukseni jostain syystä assosioituvat suomalaiseen viihdeohjelmaan Teräspallit, jota tälläkin hetkellä näytetään eräällä suomalaisella TV-kanavalla.
Ohjelmassahan meitä kansalaisia hauskuuttavat mm. karikatyyrit Vamppi ja Piinaava Piru.
Haluan heti sanoa, että en millään tavoin kritisoi tai moralisoi näiden karikatyyrien takana esiintyviä taiteilijoita tai yksityishenkilöitä.
Nämä kyseiset taiteilijat ovat omassa lajissaan taitavia ja ihailen ihmisiä, jotka laittavat itsensä peliin - heidän tapauksessaan työskennellään suomalaisen viihdetaiteen hyväksi.
Kieltämättä heidän gaginsä monesti osuvat keskelle maalitaulua ja suu vääntyy positiivisille lukemille ihan vaivatta.

Haluan lähestyä nyt kirjoittamaani yleisellä, ilmiöiden tasolla.
Ensinnäkin Vamppi on hemaiseva nuori nainen, joka lähestyy ravintoloissa randomina tapaamiaan nuoria miehiä, joilla herää toivo paremmasta yöstä kuin he olivat oluttuopin ääressä unelmoineet.
No, kenelläpä ei vesi herahtaisi kielelle, kun Vampin näköinen nuori nainen lähestyy silloin, kun oluen vauhdittama myötätuuli on parhaimmillaan.
Joka tapauksessa nämä nuoret "uhrit" joutuvat pettymään uudessa tuttavuudessaan ja heidät tehdään naurunalaisiksi illan edetessä.
Nämä naurettavat tapahtumat sitten esitetään jälkeenpäin koko kansalle Teräspalleissa lähetettävissä clipeissä tai inserteissä.
Varmasti nämä "uhrit" ovat antaneet suostumuksensa clipin tai insertin esittämiseen julkisesti ja ovat pelin hengessä mukana - ja hyvä niin.

Piinava Piru puolestaan on paholainen, joka yhtäkkiä ilmestyy jostain mystisestä paikasta ja tulee pilaamaan tilanteen, jota ihmiset eri paikoissa eri tavoilla viettävät.
Tilanne voi olla vaikkapa kaveriseurueen minigolf-peli rataosuudella tai ekaluokkalaisten liikennekaupunkiajelu lasten liikennekaupungissa.
Piinava Piru on kylläkin melko harmiton ja mitään vaarallista tai korvaamatonta ei tämän sarvipään toimesta tapahdu.
Kysymys on lähinnä tilannekomiikasta ja ihmisten reaktioista, kun suunniteltu tilanne muuttuukin yllätyksellisesti.

Mutta viestittävätkö nämä karikatyyrit tietämättään jostakin suuremmasta ?
Mielestäni näiden karikatyyrien takaa heijastuu eteemme näky tämän ajan Suuresta Hengestä.
Ei kait ole sattumaa, että Pahan arkkityyppi viehättää ja naurattaa meitä.
Hän on vähän sekopää, mutta harmiton ja hauska tyyppi, joka vain pienesti jekkuilee ihmisten kustannuksella - itse asiassa aika kammottava mielikuva persoonallisesta Pahasta.
Piinaavan Pirun epäsuorana aisaparina toimii viettelevän ja aistillisen seksuaalisuuden kaunis naismanifestaatio Vamppi.

Keskeinen hermopaine Piinava Pirun ja Vampin gagien ideaalisessa tulkinnassa kohdistuu siihen kipupisteeseen, että Pahasta on tullut Hyvää ja Hyvästä on tullut Pahaa - vahvasti tulkiten.
Kun Paha ilkeilee ihmisille ja sotkee ihmisten asioita, niin se on hauskaa ja huvittavaa.
Siis jos pilailet ja ilkeilet lähimmäisillesi arkielämässä, niin se on vain Ajan Hengen mukaista ja normaalia, muunlainen käytös on naiivia.
Kun hemaiseva Vamppi antaa ymmärtää, että tänä yönä paratiisin portit ovat Sinulle hetken auki, niin tartu tilaisuuteen tai muuten olet kaupungin Suurin Mäntti.
Taas tulkittuna, että kun elämä antaa sinulle mahdollisuuden instant seksiin tuntemattoman kanssa, niin ota, käytä ja heitä pois - älä ajattele mitä siitä voi seurata, se on vain naiivia.

Nyt siirryn takaisin tekstini alkuosiin, joissa kirjoitin mm. lapsista, arvoista, käyttäytymisestä ja viime aikojen surullisista tapahtumista.
Itselleni herää kysymys, että onko opettamiemme arvojen ja reaalitodellisuuden välillä liian suuri aukko tai ristiriita, joka käy liian sietämättömäksi liian monelle ihmiselle ja tämä liian sietämätön välimatka elävän elämän ja ainakin teoreettisten ihanteidemme välillä ilmee rajuina ääritekoina tai voimakkaina henkisinä oireina ?
Varsinkin nuori aikuistuva ja itsenäistyvä ihminen joutuu nykyaikana hakemaan vastauksia totisesti piinaaviin kysymyksiin: Onko elämä suurta feikkiä ? Onko hyvyyttä olemassa ? Onko vilpitöntä rakkautta ja rehellisiä ihmissuhteita olemassa ? Onko maailmalla tulevaisuutta ? Kannattaako elämässä olla hyvä vai paha ? - tässä muutamia kysymyksiä.
Nykyihmiset ovat mielestäni aivan uudenlaisessa ja ennen kokemattomassa moraalisessa valintatilanteessa aiempiin sukupolviin nähden.

Mielestäni me olemme menneet liian pitkälle yhteiskunnalliseen rajatilanteeseen (borderline).
Oli sitten Henkien ratkaisutaistelun taitekohta Euroopan toinen hulluvuosi 1968 tai ei, niin meidän on syytä pohtia olisiko meillä kuitenkin tarvetta sosiaalisesti peruuttaa ajassa hieman taaksepäin ja antaa tietty kunnioitus tapainstituutioille ja ihmisarvo lähimmäisillemme, jos aiomme välttää sisäisen ja ulkoisen kaaoksen maailmassa, jossa elämme.
Itse haluan tarttua tähän haasteeseen ja aion aloittaa Maailman parantamisen heti vaikeimmasta päästä - omasta itsestäni.

Joskus elämä maistuu kakalta, ja kun oikein tarkkaa, niin huomaa, että usein itsellä on tuoreen kakan aromikas maku kielenpäällä (sanat) ja kuivuneen kakan kirpeä tuoksu kynsien alla sormenpäissä (teot) - sellaista tämä citysittiäisen taapertaminen on.

Nalle, nallukkainen...

Pelätty ja inhottu meidän tavallisten pulliaisten parjaaja oli taas muutama viikko sitten julistanut lopunajan profeettojen tavoin kapitalismin kultaista tietä ihmiskunnan universaaliin nirvanaan.
Raha on tuo talismaani, joka aktivoi vielä toistaiseksi valjastamattomat voimavarat ihmisen sisikunnassa ja tekee yksilöstä voittamattoman julmassa sosiaalidarwinistisessa sodassa lajikumppaneitansa vastaan.
Jokaisella meistä on vapaa tahto ja kyky lukea tuohon vaihdon välineeseen ja arvon mittaan kirjoitettu salaviesti ja oivaltaa rahaan piilotettu rajaton voima.

Tämänhän yhdysvaltalaiset tiedostivat jo yli 200 vuotta sitten, kun rakensivat oman maansa olemassaolon idean sille perustalle, että jokaisella on oikeus kerätä maallista hyvää itselleen niin paljon kuin pystyy ja nauttia mammonasta ilman pelkoa, että joku (lue: valtio) ottaisi oman (ison) siivunsa tästä autuudesta.
Siksi Yhdysvaltojen rahayksikköön dollariin kirjoitettiin maan virallinen motto "In God we trust", joka kielii yhdysvaltalaisten kehittyneemmästä tietoisuudesta ja ymmärryksestä meihin eurooppalaisiin verrattuna.
Suomalaisen sukankuluttajan näkökulmasta näyttäytyy, että itse jumaluus on kiteytynyt tuohon vihertävävään seteliin, jolla voi tyydyttää kaupallisen himonsa ja halunsa Amerikan maassa.

Tietenkin viittaan ensimmäisessä tämänkertaisen blogini-luvussa meidän omaan rahaeliitin lemmikkiin ja suomalaisen kapitalismin harmaaseen eminenssiin Björn Wahlroosiin.
Björn eli kansan keskuudessa Nalle on ottanut itselleen messiaanisen tehtävän julistaa viimeisintä absoluuttista totuutta kansanjoukoille.
Nalle varmasti tiedostaa oman raskaan tehtävänsä ja voin kuvitella kuinka hän Halikon kartanossa konjakkkilasi kädessään huokaa tehtävänsä raskautta ja toteaa itsellensä, että hän ei valinnut kapitalismia vaan kapitalismi valitsi hänet.
Nallen rankkana tehtävänä on kantaa kaikkien Suomen kapitalistien yhteistä taakkaa, sitä ilkkuvaa inhoa ja katkeraa kateutta, jota maamme suuret massat eli me luuserit osoitamme noille, joilla on hallussaan Voima ja esoteerinen tieto asoiden todellisesta laidasta.

Mutta hetkinen...
Pysähdytäänpä hieman.
"Ei niin pahaa, jotta ei jotain hyvääkin", taidettiin laulaa jossain hengellisessä biisissä, jonka kuulin muutaman kerran 90-luvun alussa.
Voi olla, että muistini pettää ja en kyllä itse allekirjoita tuota toteamusta sillä kokemuksella, joka minulla elämästä on.
Mutta Nallen, tuon oman nallukaisemme tapauksessa nuo laulun sanat ovat ihan paikallaan.
Nallekin on ihminen - ei mikään pimeyden voimien manifestaatio - vaikka onkin mahdollisesti vähän narsisti.

Kävin kyllä kirjakaupassa katsomassa Nallen kirjaa “Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle" ja tarkoituksenani oli ostaa kirja ja lukea se.
Luovuin ajatuksesta selailtuani kirjaa, koska se oli melko paksu ja kirjoitetulta kieleltään hankalahkoa minulle.
Uskon kuitenkin, että jos olisin lukenut kirjan, niin olisin ymmärtänyt tekstistä ainakin suurimman osan ja sisäistänyt tuotoksen pääideat sekä sen keskeisen sanoman.
Tästä vajaavuudesta huolimatta käyn kuin käynkin Nallen kimppuun, tietomääräisesti melko heppoisin eväin.

Nallehan oli nuoruudessaan kovan linjan marxilainen.
Ne lyhyet tv-nauhoitusten pätkät, joita olen nuoresta Nallesta töllöttimestä nähnyt, kertovat aika erilaisen maailmankatsomuksen omanneesta nuorukaisesta mitä nykyinen aikuisempi Nalle on.
Nuori Nalle haaveili tasa-arvoisesta, väkivallattommasta ja harmonisesta maailmasta, joka vääjäämättömästi saapuu vallankumouksen kautta yhtä varmasti kuin aamuinen aurinko nousee idästä.
Nuoren Nallen sukupolvelle oli Kaitselmus suonut profetaallisen tehtävän parantaa maailma ja tehdä siitä siedettävä paikka elää kaikille ihmislajin edustajille jalkaterän asennosta riippumatta.

Minä ymmärrän nuorta Nallea, sillä onhan meillä kaikilla taipumusta nuorena vaipua idealismin ihanaan uneen ja vilpittömästi tahtoa maailman vapauttamista kaikesta pahasta ja rikkinäisyydestä.
Kenelläpä meistä ei olisi tuollaista nuoren untuvikon taakkaa takanaan - varsinkin opiskelijanuorella, joka yliopistossa joutuu mitä ihmeellisimpien teorioiden ja erilaisuutta edustavien opiskelijatovereidensa pyöritykseen.
Aikuiseksi ja maailmaan sisälle kasvaminen on kova ja julma leikki.

Nykyinen Nalle on tehnyt täydellisen sisäisen roolinvaihdon tuon nuoruuden idealistisen Nallen kanssa.
Tämän päivän Nalle edustaa juuri sitä mitä tuo menetetty nuori Nalle vastusti ja inhosi.
Jos yrittäisi värisävyillä ilmentää tuota uudelleen muokkautumista, niin voisi kuvailla vilpittömän valkoisen Nallen vaihtaneen väriä punaiseen paatuneeseen Nalleen, jolle raha on tullut elämää hallitsevaksi subjektiksi.
Nallen mottona voisi toimia vaikkapa "raha antaa ja raha ottaa, ylistetty olkoon tuo painovärillä painettu paperinpala, joka olet maailman valtias".

Nalle ei ole tyhmä, sillä lahjaton parranpäristelijä tuskin luo nykyajan finanssi-instrumenteilla niin suuren omaisuuden ja pääsee sellaisiin yhteiskunnalliseen asemaan kuin Nalle.
Sitä paitsi Nalle puhuu myös asiaa, ei hänen sanomisiaan voi ohittaa pelkällä nonsaleeramisella luokkataistelun kiilto kiihkomielisissä silmissä vihaa viestien.
Meidän on otettavasti vakavasti esimerkiksi se tosiasia kuinka me aiomme rahoittaa tulevaisuudessa hyvinvointivaltion tarjoamat palvelut ja mahdollisuudet, jos meidän on mieli säilyttää se yhä vain enemmän globalisoituvassa maailmassa, jossa meillä itsellämme on yhä vain vähemmän sananvaltaa omiin kansallisiin asioihimme.
Tästä Nallekin on paasannut ja mielestäni tätä reaaliteettia on vaikea ohittaa, olimmepa me sitten ideologisesti porvareita tai sosialisteja - vihreästä villapaitajengistä puhumattakaan.

Mutta jotakin fundamentaalista nallukkaisen maailmankuvasta tuntuu maallisesta hyvästä huolimatta puuttuvan.
Ymmärrän kyllä, että varallisuus ja valta samassa lasissa ovat sellainen psykologinen cocktail, jollaisen juotuaan ihminen alkaa nähdä hybristisiä näkyjä omasta erinomaisuudestaan.
Tapahtuu kuitenkin jotakin kummallista.
Ikään kuin tämä narkoottinen tila veisi nämä korkeasti koulutetut kaupunkilaiskapitalistit aivan erilaiselle henkiselle tasolle kuin peyotea piipussaan poltelleet luonnontilassa eläneet intiaanit pääsivät.
Kun intiaanit siirtyivät henkisellä matkallaan kohti ylistä (kuvaa tässä yhteydessä kohti henkistä kypsyyttä), niin vastaavasti raharikkaat siirtyvät materiaalisella matkallaan kohti alista (kuvaa tässä yhteydessä kohti henkistä taantumista).

Joskus "nallemainen" maailmankäsitys vaikuttaa psykoottiselta mielentilalta.
Sellaisessa mielentilassa ego tuntuu sulautuvan rahaan ja raja minuuden ja rahan välillä on kadonnut.
Raha antaa elämälle merkityksen ja jos menetän rahani, niin tapahtuu eksistentiaalinen supernova, jolloin elämä romahtaa ja minuuteni sammuu.
Tämä tietenkin on spekulointia, sillä en itse ole saanut kokea rikkaan ihmisen sieluntilaa.
Olen osa proletariaattia, joka taistelee paikastaan työmarkkinoilla ja jolle 100 euron heilahdus kuukausimenoissa on iso asia.

Kirjoitin aikaisemmin väreistä ja niiden vartauskuvallisesta yhteydestä ihmisen elämänkaareen.
Minusta "nallemaisesta" elämänmaisemasta puuttuu se viimeisin ja tärkein näky.
Se on näky elämän rajallisuudesta erilaisissa muodoissaan.
Elämä on dynaamista ja siihen väistämättömänä kuuluu kaiken muuttuvaisuuden laki.
Sitä mitä elämä on tänään, se ei välttämättä ole sitä huomenna.
Niin kuin sijoittaminen sijoitusinstrumentteihin on hasardia, niin samalla tavalla elämä itsessään on hasardia - tämän pitäisi olla selvää etenkin uusliberalistisen kapitalismin ihailijalle.
Näyttää siltä, että uusliberalistisen kapitalismin ihannoijan elämänkäsityksestä on poissuljettu aikuisuuden ulottuvuus.
Se ei tunne eikä halua tuntea mustaa väriä.
Punainen paatunut Nalle ei ole vielä pukeunut säkkikankaaseen ja kierinyt tuhkassa ja muuttunut miehekkään mustaksi.

Miehekkään musta Nalle ymmärtäisi, että tavalla tai toisella kaikki ovat riippuvaisia toisistaan.
Kun musta Nalle kohtaisi kadulla kerjääjän, niin hän ymmärtäsi, että eräänä päivänä minä voin olla kerjääjä ja kerjääjä voi olla minä - elämän perustotuus yksinkertaisen lyhyesti ilmaistuna.
Musta Nalle osaisi olla kiitollinen hyvinvointiyhteiskunnalle siitä, että suomalaisilla on ollut hyvä yhteiskunta, joka on mahdollistanut paljon hyvää monelle ja yhteinen hyvä on koitunut myös Nallen hyväksi, joiden hedelmistä hänkin nauttii.
Toisen hyvä on myös minun hyväni.
Uskon, että mustalla Nallella olisi Paul Krugmanin tavoin integroitunut käsitys, että sekä kapitalismilla että sosialismilla on annettavaa yhteisen hyvän saavuttamiseksi Ruotsin mallin mukaisesti.
Ruotsia tuskin edes kapitalisti voi pitää kovin epäonnistuneena yhteiskuntana.

Lopuksi hypoteettinen adamsmithiläinen ajatusleikki, jonka mukaan rationaalisen ihmisen ainoana toimintaan motivoivana polttoaineena toimii oma hyöty.
Mitä jos Nalle tulevaisuudessa menettää jonkun sairauden seurauksena oikeustoimikelpoisuutensa ja joutuu holhouksen alaiseksi (tämähän on inhimillisessä elämässä täysin mahdollista).
Nallen omaisuus ja rahavarat siirtyvät vaikkapa hänen lähisukulaistensa hallintaan.
Rationaalisina ihmisinä he katsovat, että Nallen hoitoon kannattaa uhrata mahdollisimman vähän pääomaa, jottei sitä kulu ei-välttämättömään (so. tuloksettomaan hoitoon ja elättämiseen), ja koska he laskevat sen varaan, että pian nallukkainen kuitenkin kupsahtaa (tämäkin on inhimillisessä elämässä täysin mahdollista eikä edes ennennäkemätöntä) .
Nalle jätetään tai hylätään yhteiskunnan hoteisiin.
Toivoisiko Nalle tällaisessa tilanteessa mielummin asuvansa republikaanisessa Yhdysvalloissa vai sosialidemokraattisessa Ruotsissa ?

Halataan Nallea,
hän ei taida olla jutuissaan tosissaan...!?

Suuret tarinat ja pienet ihmiset

Suuret tarinat ovat päättyneet, niitä ei enää oteta vakavasti.
Onko ihmiskunta tullut järkiinsä ja aikuistunut, koska suurten tarinoitten kertojat ovat huonossa huudossa ?
Ei suinkaan, ihmiskunta on päinvastoin taantunut ja palannut kollektiiviseen oraaliseen vaiheeseen, jolloin kaikki tyydytys tapahtuu suun kautta.
Tuntuu siltä, että ihmiskunta maiskuttelee, nielee itsensä sisälle kaiken mikä on nieltävissä ja lipoo sen jälkeen huuliaan tyydytyksestä: yhteiset luonnonvarat, nopeatempoiset ja vaihtuvat ihmissuhteet, maksimaaliset ja jopa perverssit aistinautinnot, vain lihakarjaksi kelpaavan eläinkunnan ja ruokalisukkeeksi käyvän kasvikunnan sekä vain omaan hyötykäyttöön kelpaavat toiset ihmiset.

Käynnissä on suuret kosmiset bakkanaalit, jossa tärkeää on vain tämä hetki - ei tulevaisuus eikä menneisyys - sillä historia on kuollut virtuaalisen ikuisen nykyheteken korvatessa sen ja tulevaisuus on karannut käsistämme kuin pienen lapsen vappuilmapallo oksentelevien teekareiden seassa Senaatintorin laidalla.
Ajoittain pohdituttaa, onko ihmiskunta palannut evoluutiossa siksi kädelliseksi alkuapinaksi, jossa ei vielä esiintynyt inhimillisiä piirteitä vaan se käyttäytyi muiden eläinten tavoin pelkkien viettitarpeidensa mukaisesti.

Tämä tietenkin on kuvakieltä, mutta kielikuvissa taitaa piillä tietty harsottu totuus.
Meillä Lännessä on kaikkea, mutta olemme sairastuneet ahneuden ähkyyn, joka vielä tukahduttaa meidät hengiltä.
Olemme luoneet ahneudesta kyberavaruudessa tapahtuvan strategiapelin, jossa miljoonia siirretään myymällä nopeasta rikastumisesta uneksiville sijoittajille hokkuspokkus sijoitusinstrumentteja rahoituslaitosten siisteissä kasinotalouden karsinoissa.
Tietokoneen näyttöpäätteellä hiiren klikkauksella hiiri häntää heiluttaen miljoonat eurot, jenit, punnat ja dollarit matkaavat mikorosekunnissa maanosasta toiseen.
Samalla pieni, mutta makea siivu rahakakusta on siirtynyt sijoituskonsultin siistille laatuposliini lautaselle.

Aikamme sankarihahmo taloudellisen ja poliittisen eliitin suosimissa seksiklubeissa ja yökerhoissa on se, joka on osoittanut suurinta tunteettomuutta ja itsekeskeisyyttä.
Tämä sankarihahmo osaa siirtää hyväuskoisten sijoittajien rahavaroja myös omaan liituraitapuvun liivintaskuunsa häpeämättä ja härskisti.
Palvottu herooinen moneymaker ei joudu vastuuseen teoistaan vaan pikemminkin saa vuoden kaupankävijä-kunniakirjan toimistonsa seinälle.
Kova maine, optiot ja bonukset osoittavat businesstaituruuden samalla tavalla kuin hävittäjälentäjä-ässien minimaaliset maalatut viholliskoneen tunnukset oman koneen hytin ikkunan alla osoittavat taisteluvoitot muille lentäjille.

Olen aina ollut kiinnostunut folkloristiikasta.
Tarinat kiehtovat minua oli sitten kysymys korkeakulttuurista tai ihan vaan kansanmiesten kertomuksista kyläraitilla.
Tarinoiden kautta ihminen on käsitellyt sekä omia psyykkisiä prosessejaan että elämän suuria kysymyksiä.
Tarinoitten kautta opimme jotain itsestämme, maailmastamme ja elämästämme.
Ne opettavat ja kasvattavat meitä, jotta osaisimme paremmin orientoitua tulevaan emmekä toistaisi samoja virheitä kuin meitä aiemmin eläneet ihmiset ovat tehneet.
Tarinoilla on tärkeä funktio ihmisen elämässä ja ne lujittavat sosiaalista elämäämme.
Miksi me emme sitten enää kuuntele tarinoita, ovatko tarinat ja etenkin suuriksi sellaisiksi luokitellut kuolleet vai voisivatko ne peräti tehdä comebackin ?

Viime vuosituhannanen viimeisenä vuosikymmenenä yhdysvaltalainen Francis Fukuyama kirjoitti yhteiskunnalisen hittiteoksen Historian loppu ja viimeinen ihminen.
Kirjan keskeinen sanoma oli, että poliittinen evoluutio tai poliittinen rakennehistoria on saavuttanut liberaalissa kapitalismissa huippunsa eikä sille ole enää antiteesiä tai vaihtoehtoa vaan poliittinen kehitys on saavuttanut päätepisteensä ja huippukohtansa.
Ehkäpä tämä teos omalta osaltaan vauhditti fundamentalistista uskoa taloudelliseen liberalismiin ja koko maailman tuotteistamisen uskottiin aikaansaavan materialistisen paratiisin kaikille kansakunnille.
Mutta suuri visionääri taisi tähytä poliittisella kaukoputkella väärää tähtijoukkoa.
Taloudellinen liberalismi ei tuonut odotettua paratiisia ja poliittinen evoluutio ei päättynytkään.
Yhteiskunnallisten vaihtoehtojen pohtiminen ei jäänytkään autotalleissa kokoontuvien marginaaliryhmien ajatushautomoiden yksinoikeudeksi.

Itse kuulun tähän kyynisen kapitalistin luokittelemaan naiiviin ihmisryhmään, joka etsii vaihtoehtoa nykyiselle vallassa olevalle oikeistohenkiselle poliittiselle hegemonialle.
Jos olen oikeassa, niin yksi tämän ajan länsimaisista filosofiguruista slovakialainen Slavoj Zizek on heittänyt ajatuksen vallankumouksen starttilähdöstä vasta nykyajassa ja ihmiskunnan kehityksen kulkemista kohti kommunismia.
Ajatus on hyvin mielenkiiintoinen ja aivosoluja aktivoiva.
Mitä kohti ihmiskunta on kulkemassa ja onko sillä ylipäänsä enää tulevaisuutta ?
Olemmeko kulkemassa takaisin siihen tuhansia vuosia sitten vallinneesen alkukommunismiin, joka rakentui heimo- tai sukuinstituutiolle ?
Kaventaako nykyinen tuhlaileva ja itsekäs elämäntapamme tulevan suurimittaisen ekologisen kriisin muodossa ihmiskunnan elinmahdollisuuksia niin, että jokaiselle annetaan vain välttämätön tarpeidensa mukaan hengissäpysymiseksi ?
Se on ainakin varmaa, että nykyinen jälkiteollinen ja konsumeristinen yhteiskuntamalli alkaa olla kalkkiviivoilla ja ihmiskunnan on pohdittava vaihtoehtoja ja muutettava elintapojansa, jos me haluamme saada edes lisäaikaa jälkipolvillemme.

En hyvin tunne Zizekin ajattelua ja sen vähän perusteella mitä tiedän hänestä, voin itsestäni sanoa, että en ole hänen varaukseton fanittajansa.
Olen kuitenkin kyynisessä keski-iässä joutunut kohtamaan "zizekiläisen" dilemman (merkitsee tässä yhteydessä eksistentiaalista risteyskohtaa), joka kielikuvana minulle tarkoittaa joko elämänsisällön etsimistä materiasta ja yhä tuotteistetuimmista palveluista tai paluuta etsimään elämänsisältöä henkisistä asioista ja aktivoitumista poliittisesti (merkitsee tässä yhteydessä pohtimista, osallistumista, vallankumousta ihmisten sydämissä ja yhteiskuntarakenteissa tai vaikkapa rukoilemista tulevaisuuden puolesta).
Henkien taistelu tässä erittäin skitsofrenisessa nykymaailmassa on hyvin vaikeaa ja kuluttavaa, mutta olen päättänyt palata nuoruuteni ihanteisiin ja valita edellämainituista (tai ainakin pääpiirteittäin kulkea) jälkimmäisen vaihtoehdon.

Minulle suuret ismit, kuten kommunismi, sosialismi, liberalismi, konservatismi ja fasismi ovat hyvin merkityksellisiä ja eläviä asioita.
Suuriksi tarinoiksi voidaan kait luetella uskonnot, filosofiat ja monet muutkin ismit, mutta fokusoidun omassa tekstissäni lähinnä viime vuosisadan suuriin poliittisiin ismeihin.
Olen tietenkin aikani lapsi, koska lapsuuteni, nuoruuteni ja opiskeluaikani sijoittuvat viime vuosisadan viimeisiin vuosikymmeniin.
Opiskeluaikanani tapahtui globaalinen yhteiskunnallinen vulkaaninen megapurkaus, joka syöksi tulta ja tuhkaa ideologiseen horisonttiin ja vaikeutti poliittista suunnistusta maaliin - sosialistinen leiri romahti ja kapitalismin antagonisti oli kadonnut kuin aave hautausmaan sumuisessa syysyössä.
Tämän tapahtuman shokkivaikutus kylmän sodan ajan maailmankuvan poliittiset asetelmat sisäistäneessä sukupolvessani varmasti traumatisoi monet aikalaiseni, kun aatteellinen kaihi alkoi yhtäkkiä hämärtää yhteiskunnallista näkökykyä.
Yliopistossa koin myös oman henkilökohtaisen henkisen tsunamini joka pyyhkäisi näkymättömiin ydinperheessä omaksutun ja vanhemman sukupolven sotakokemuksien sävyttämän käsityksen maailmasta ja elämästä.

Tarvitsen itselleni suuren tarinan, joka lumoaa minut sanoillaan ja houkuttelee minut mukaansa palaseksi yli sukupolvet ylittävää ja läpi kaikkien kansankerrosten porautuvaa suurta historiallista massaliikettä.
Tarinan joka auraa edestään pois sosiaalista kuonaa niin kuin vedenpuhdistamo suodattaa puhtaaksi jäteveden ja tekee siitä taas juomakelpoista.
Haluan olla poliittinen ankkurilapsi, joka vetää mukaansa aatetoverinsa tähän yhteiskunnalliseen virtaan, joka luo omaa uomaansa henkisessä maaperässä, mahdollisesti tulevaisuudessa yhtyy johonkin suurempaan ja lakkaa olemasta sitten kun sen aika on tullut.

Aika vaatii, kutsu kuuluu...
Partisaanivalssista:
"En voi jäädä vierellesi, yöhön täytyy rientää mun.
Turhaan avaat uutimesi, usvaan tyystin piiloudun.
Älä kysy, minkä tähden enää viipyä en voi.
Öisen metsän kätköön lähden luokse partisaanien.
Öisen metsän kätköön lähden luokse partisaanien"