Suuret tarinat ja pienet ihmiset

Suuret tarinat ovat päättyneet, niitä ei enää oteta vakavasti.
Onko ihmiskunta tullut järkiinsä ja aikuistunut, koska suurten tarinoitten kertojat ovat huonossa huudossa ?
Ei suinkaan, ihmiskunta on päinvastoin taantunut ja palannut kollektiiviseen oraaliseen vaiheeseen, jolloin kaikki tyydytys tapahtuu suun kautta.
Tuntuu siltä, että ihmiskunta maiskuttelee, nielee itsensä sisälle kaiken mikä on nieltävissä ja lipoo sen jälkeen huuliaan tyydytyksestä: yhteiset luonnonvarat, nopeatempoiset ja vaihtuvat ihmissuhteet, maksimaaliset ja jopa perverssit aistinautinnot, vain lihakarjaksi kelpaavan eläinkunnan ja ruokalisukkeeksi käyvän kasvikunnan sekä vain omaan hyötykäyttöön kelpaavat toiset ihmiset.

Käynnissä on suuret kosmiset bakkanaalit, jossa tärkeää on vain tämä hetki - ei tulevaisuus eikä menneisyys - sillä historia on kuollut virtuaalisen ikuisen nykyheteken korvatessa sen ja tulevaisuus on karannut käsistämme kuin pienen lapsen vappuilmapallo oksentelevien teekareiden seassa Senaatintorin laidalla.
Ajoittain pohdituttaa, onko ihmiskunta palannut evoluutiossa siksi kädelliseksi alkuapinaksi, jossa ei vielä esiintynyt inhimillisiä piirteitä vaan se käyttäytyi muiden eläinten tavoin pelkkien viettitarpeidensa mukaisesti.

Tämä tietenkin on kuvakieltä, mutta kielikuvissa taitaa piillä tietty harsottu totuus.
Meillä Lännessä on kaikkea, mutta olemme sairastuneet ahneuden ähkyyn, joka vielä tukahduttaa meidät hengiltä.
Olemme luoneet ahneudesta kyberavaruudessa tapahtuvan strategiapelin, jossa miljoonia siirretään myymällä nopeasta rikastumisesta uneksiville sijoittajille hokkuspokkus sijoitusinstrumentteja rahoituslaitosten siisteissä kasinotalouden karsinoissa.
Tietokoneen näyttöpäätteellä hiiren klikkauksella hiiri häntää heiluttaen miljoonat eurot, jenit, punnat ja dollarit matkaavat mikorosekunnissa maanosasta toiseen.
Samalla pieni, mutta makea siivu rahakakusta on siirtynyt sijoituskonsultin siistille laatuposliini lautaselle.

Aikamme sankarihahmo taloudellisen ja poliittisen eliitin suosimissa seksiklubeissa ja yökerhoissa on se, joka on osoittanut suurinta tunteettomuutta ja itsekeskeisyyttä.
Tämä sankarihahmo osaa siirtää hyväuskoisten sijoittajien rahavaroja myös omaan liituraitapuvun liivintaskuunsa häpeämättä ja härskisti.
Palvottu herooinen moneymaker ei joudu vastuuseen teoistaan vaan pikemminkin saa vuoden kaupankävijä-kunniakirjan toimistonsa seinälle.
Kova maine, optiot ja bonukset osoittavat businesstaituruuden samalla tavalla kuin hävittäjälentäjä-ässien minimaaliset maalatut viholliskoneen tunnukset oman koneen hytin ikkunan alla osoittavat taisteluvoitot muille lentäjille.

Olen aina ollut kiinnostunut folkloristiikasta.
Tarinat kiehtovat minua oli sitten kysymys korkeakulttuurista tai ihan vaan kansanmiesten kertomuksista kyläraitilla.
Tarinoiden kautta ihminen on käsitellyt sekä omia psyykkisiä prosessejaan että elämän suuria kysymyksiä.
Tarinoitten kautta opimme jotain itsestämme, maailmastamme ja elämästämme.
Ne opettavat ja kasvattavat meitä, jotta osaisimme paremmin orientoitua tulevaan emmekä toistaisi samoja virheitä kuin meitä aiemmin eläneet ihmiset ovat tehneet.
Tarinoilla on tärkeä funktio ihmisen elämässä ja ne lujittavat sosiaalista elämäämme.
Miksi me emme sitten enää kuuntele tarinoita, ovatko tarinat ja etenkin suuriksi sellaisiksi luokitellut kuolleet vai voisivatko ne peräti tehdä comebackin ?

Viime vuosituhannanen viimeisenä vuosikymmenenä yhdysvaltalainen Francis Fukuyama kirjoitti yhteiskunnalisen hittiteoksen Historian loppu ja viimeinen ihminen.
Kirjan keskeinen sanoma oli, että poliittinen evoluutio tai poliittinen rakennehistoria on saavuttanut liberaalissa kapitalismissa huippunsa eikä sille ole enää antiteesiä tai vaihtoehtoa vaan poliittinen kehitys on saavuttanut päätepisteensä ja huippukohtansa.
Ehkäpä tämä teos omalta osaltaan vauhditti fundamentalistista uskoa taloudelliseen liberalismiin ja koko maailman tuotteistamisen uskottiin aikaansaavan materialistisen paratiisin kaikille kansakunnille.
Mutta suuri visionääri taisi tähytä poliittisella kaukoputkella väärää tähtijoukkoa.
Taloudellinen liberalismi ei tuonut odotettua paratiisia ja poliittinen evoluutio ei päättynytkään.
Yhteiskunnallisten vaihtoehtojen pohtiminen ei jäänytkään autotalleissa kokoontuvien marginaaliryhmien ajatushautomoiden yksinoikeudeksi.

Itse kuulun tähän kyynisen kapitalistin luokittelemaan naiiviin ihmisryhmään, joka etsii vaihtoehtoa nykyiselle vallassa olevalle oikeistohenkiselle poliittiselle hegemonialle.
Jos olen oikeassa, niin yksi tämän ajan länsimaisista filosofiguruista slovakialainen Slavoj Zizek on heittänyt ajatuksen vallankumouksen starttilähdöstä vasta nykyajassa ja ihmiskunnan kehityksen kulkemista kohti kommunismia.
Ajatus on hyvin mielenkiiintoinen ja aivosoluja aktivoiva.
Mitä kohti ihmiskunta on kulkemassa ja onko sillä ylipäänsä enää tulevaisuutta ?
Olemmeko kulkemassa takaisin siihen tuhansia vuosia sitten vallinneesen alkukommunismiin, joka rakentui heimo- tai sukuinstituutiolle ?
Kaventaako nykyinen tuhlaileva ja itsekäs elämäntapamme tulevan suurimittaisen ekologisen kriisin muodossa ihmiskunnan elinmahdollisuuksia niin, että jokaiselle annetaan vain välttämätön tarpeidensa mukaan hengissäpysymiseksi ?
Se on ainakin varmaa, että nykyinen jälkiteollinen ja konsumeristinen yhteiskuntamalli alkaa olla kalkkiviivoilla ja ihmiskunnan on pohdittava vaihtoehtoja ja muutettava elintapojansa, jos me haluamme saada edes lisäaikaa jälkipolvillemme.

En hyvin tunne Zizekin ajattelua ja sen vähän perusteella mitä tiedän hänestä, voin itsestäni sanoa, että en ole hänen varaukseton fanittajansa.
Olen kuitenkin kyynisessä keski-iässä joutunut kohtamaan "zizekiläisen" dilemman (merkitsee tässä yhteydessä eksistentiaalista risteyskohtaa), joka kielikuvana minulle tarkoittaa joko elämänsisällön etsimistä materiasta ja yhä tuotteistetuimmista palveluista tai paluuta etsimään elämänsisältöä henkisistä asioista ja aktivoitumista poliittisesti (merkitsee tässä yhteydessä pohtimista, osallistumista, vallankumousta ihmisten sydämissä ja yhteiskuntarakenteissa tai vaikkapa rukoilemista tulevaisuuden puolesta).
Henkien taistelu tässä erittäin skitsofrenisessa nykymaailmassa on hyvin vaikeaa ja kuluttavaa, mutta olen päättänyt palata nuoruuteni ihanteisiin ja valita edellämainituista (tai ainakin pääpiirteittäin kulkea) jälkimmäisen vaihtoehdon.

Minulle suuret ismit, kuten kommunismi, sosialismi, liberalismi, konservatismi ja fasismi ovat hyvin merkityksellisiä ja eläviä asioita.
Suuriksi tarinoiksi voidaan kait luetella uskonnot, filosofiat ja monet muutkin ismit, mutta fokusoidun omassa tekstissäni lähinnä viime vuosisadan suuriin poliittisiin ismeihin.
Olen tietenkin aikani lapsi, koska lapsuuteni, nuoruuteni ja opiskeluaikani sijoittuvat viime vuosisadan viimeisiin vuosikymmeniin.
Opiskeluaikanani tapahtui globaalinen yhteiskunnallinen vulkaaninen megapurkaus, joka syöksi tulta ja tuhkaa ideologiseen horisonttiin ja vaikeutti poliittista suunnistusta maaliin - sosialistinen leiri romahti ja kapitalismin antagonisti oli kadonnut kuin aave hautausmaan sumuisessa syysyössä.
Tämän tapahtuman shokkivaikutus kylmän sodan ajan maailmankuvan poliittiset asetelmat sisäistäneessä sukupolvessani varmasti traumatisoi monet aikalaiseni, kun aatteellinen kaihi alkoi yhtäkkiä hämärtää yhteiskunnallista näkökykyä.
Yliopistossa koin myös oman henkilökohtaisen henkisen tsunamini joka pyyhkäisi näkymättömiin ydinperheessä omaksutun ja vanhemman sukupolven sotakokemuksien sävyttämän käsityksen maailmasta ja elämästä.

Tarvitsen itselleni suuren tarinan, joka lumoaa minut sanoillaan ja houkuttelee minut mukaansa palaseksi yli sukupolvet ylittävää ja läpi kaikkien kansankerrosten porautuvaa suurta historiallista massaliikettä.
Tarinan joka auraa edestään pois sosiaalista kuonaa niin kuin vedenpuhdistamo suodattaa puhtaaksi jäteveden ja tekee siitä taas juomakelpoista.
Haluan olla poliittinen ankkurilapsi, joka vetää mukaansa aatetoverinsa tähän yhteiskunnalliseen virtaan, joka luo omaa uomaansa henkisessä maaperässä, mahdollisesti tulevaisuudessa yhtyy johonkin suurempaan ja lakkaa olemasta sitten kun sen aika on tullut.

Aika vaatii, kutsu kuuluu...
Partisaanivalssista:
"En voi jäädä vierellesi, yöhön täytyy rientää mun.
Turhaan avaat uutimesi, usvaan tyystin piiloudun.
Älä kysy, minkä tähden enää viipyä en voi.
Öisen metsän kätköön lähden luokse partisaanien.
Öisen metsän kätköön lähden luokse partisaanien"