Pelätty ja inhottu meidän tavallisten pulliaisten parjaaja oli taas muutama viikko sitten julistanut lopunajan profeettojen tavoin kapitalismin kultaista tietä ihmiskunnan universaaliin nirvanaan.
Raha on tuo talismaani, joka aktivoi vielä toistaiseksi valjastamattomat voimavarat ihmisen sisikunnassa ja tekee yksilöstä voittamattoman julmassa sosiaalidarwinistisessa sodassa lajikumppaneitansa vastaan.
Jokaisella meistä on vapaa tahto ja kyky lukea tuohon vaihdon välineeseen ja arvon mittaan kirjoitettu salaviesti ja oivaltaa rahaan piilotettu rajaton voima.
Tämänhän yhdysvaltalaiset tiedostivat jo yli 200 vuotta sitten, kun rakensivat oman maansa olemassaolon idean sille perustalle, että jokaisella on oikeus kerätä maallista hyvää itselleen niin paljon kuin pystyy ja nauttia mammonasta ilman pelkoa, että joku (lue: valtio) ottaisi oman (ison) siivunsa tästä autuudesta.
Siksi Yhdysvaltojen rahayksikköön dollariin kirjoitettiin maan virallinen motto "In God we trust", joka kielii yhdysvaltalaisten kehittyneemmästä tietoisuudesta ja ymmärryksestä meihin eurooppalaisiin verrattuna.
Suomalaisen sukankuluttajan näkökulmasta näyttäytyy, että itse jumaluus on kiteytynyt tuohon vihertävävään seteliin, jolla voi tyydyttää kaupallisen himonsa ja halunsa Amerikan maassa.
Tietenkin viittaan ensimmäisessä tämänkertaisen blogini-luvussa meidän omaan rahaeliitin lemmikkiin ja suomalaisen kapitalismin harmaaseen eminenssiin Björn Wahlroosiin.
Björn eli kansan keskuudessa Nalle on ottanut itselleen messiaanisen tehtävän julistaa viimeisintä absoluuttista totuutta kansanjoukoille.
Nalle varmasti tiedostaa oman raskaan tehtävänsä ja voin kuvitella kuinka hän Halikon kartanossa konjakkkilasi kädessään huokaa tehtävänsä raskautta ja toteaa itsellensä, että hän ei valinnut kapitalismia vaan kapitalismi valitsi hänet.
Nallen rankkana tehtävänä on kantaa kaikkien Suomen kapitalistien yhteistä taakkaa, sitä ilkkuvaa inhoa ja katkeraa kateutta, jota maamme suuret massat eli me luuserit osoitamme noille, joilla on hallussaan Voima ja esoteerinen tieto asoiden todellisesta laidasta.
Mutta hetkinen...
Pysähdytäänpä hieman.
"Ei niin pahaa, jotta ei jotain hyvääkin", taidettiin laulaa jossain hengellisessä biisissä, jonka kuulin muutaman kerran 90-luvun alussa.
Voi olla, että muistini pettää ja en kyllä itse allekirjoita tuota toteamusta sillä kokemuksella, joka minulla elämästä on.
Mutta Nallen, tuon oman nallukaisemme tapauksessa nuo laulun sanat ovat ihan paikallaan.
Nallekin on ihminen - ei mikään pimeyden voimien manifestaatio - vaikka onkin mahdollisesti vähän narsisti.
Kävin kyllä kirjakaupassa katsomassa Nallen kirjaa “Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle" ja tarkoituksenani oli ostaa kirja ja lukea se.
Luovuin ajatuksesta selailtuani kirjaa, koska se oli melko paksu ja kirjoitetulta kieleltään hankalahkoa minulle.
Uskon kuitenkin, että jos olisin lukenut kirjan, niin olisin ymmärtänyt tekstistä ainakin suurimman osan ja sisäistänyt tuotoksen pääideat sekä sen keskeisen sanoman.
Tästä vajaavuudesta huolimatta käyn kuin käynkin Nallen kimppuun, tietomääräisesti melko heppoisin eväin.
Nallehan oli nuoruudessaan kovan linjan marxilainen.
Ne lyhyet tv-nauhoitusten pätkät, joita olen nuoresta Nallesta töllöttimestä nähnyt, kertovat aika erilaisen maailmankatsomuksen omanneesta nuorukaisesta mitä nykyinen aikuisempi Nalle on.
Nuori Nalle haaveili tasa-arvoisesta, väkivallattommasta ja harmonisesta maailmasta, joka vääjäämättömästi saapuu vallankumouksen kautta yhtä varmasti kuin aamuinen aurinko nousee idästä.
Nuoren Nallen sukupolvelle oli Kaitselmus suonut profetaallisen tehtävän parantaa maailma ja tehdä siitä siedettävä paikka elää kaikille ihmislajin edustajille jalkaterän asennosta riippumatta.
Minä ymmärrän nuorta Nallea, sillä onhan meillä kaikilla taipumusta nuorena vaipua idealismin ihanaan uneen ja vilpittömästi tahtoa maailman vapauttamista kaikesta pahasta ja rikkinäisyydestä.
Kenelläpä meistä ei olisi tuollaista nuoren untuvikon taakkaa takanaan - varsinkin opiskelijanuorella, joka yliopistossa joutuu mitä ihmeellisimpien teorioiden ja erilaisuutta edustavien opiskelijatovereidensa pyöritykseen.
Aikuiseksi ja maailmaan sisälle kasvaminen on kova ja julma leikki.
Nykyinen Nalle on tehnyt täydellisen sisäisen roolinvaihdon tuon nuoruuden idealistisen Nallen kanssa.
Tämän päivän Nalle edustaa juuri sitä mitä tuo menetetty nuori Nalle vastusti ja inhosi.
Jos yrittäisi värisävyillä ilmentää tuota uudelleen muokkautumista, niin voisi kuvailla vilpittömän valkoisen Nallen vaihtaneen väriä punaiseen paatuneeseen Nalleen, jolle raha on tullut elämää hallitsevaksi subjektiksi.
Nallen mottona voisi toimia vaikkapa "raha antaa ja raha ottaa, ylistetty olkoon tuo painovärillä painettu paperinpala, joka olet maailman valtias".
Nalle ei ole tyhmä, sillä lahjaton parranpäristelijä tuskin luo nykyajan finanssi-instrumenteilla niin suuren omaisuuden ja pääsee sellaisiin yhteiskunnalliseen asemaan kuin Nalle.
Sitä paitsi Nalle puhuu myös asiaa, ei hänen sanomisiaan voi ohittaa pelkällä nonsaleeramisella luokkataistelun kiilto kiihkomielisissä silmissä vihaa viestien.
Meidän on otettavasti vakavasti esimerkiksi se tosiasia kuinka me aiomme rahoittaa tulevaisuudessa hyvinvointivaltion tarjoamat palvelut ja mahdollisuudet, jos meidän on mieli säilyttää se yhä vain enemmän globalisoituvassa maailmassa, jossa meillä itsellämme on yhä vain vähemmän sananvaltaa omiin kansallisiin asioihimme.
Tästä Nallekin on paasannut ja mielestäni tätä reaaliteettia on vaikea ohittaa, olimmepa me sitten ideologisesti porvareita tai sosialisteja - vihreästä villapaitajengistä puhumattakaan.
Mutta jotakin fundamentaalista nallukkaisen maailmankuvasta tuntuu maallisesta hyvästä huolimatta puuttuvan.
Ymmärrän kyllä, että varallisuus ja valta samassa lasissa ovat sellainen psykologinen cocktail, jollaisen juotuaan ihminen alkaa nähdä hybristisiä näkyjä omasta erinomaisuudestaan.
Tapahtuu kuitenkin jotakin kummallista.
Ikään kuin tämä narkoottinen tila veisi nämä korkeasti koulutetut kaupunkilaiskapitalistit aivan erilaiselle henkiselle tasolle kuin peyotea piipussaan poltelleet luonnontilassa eläneet intiaanit pääsivät.
Kun intiaanit siirtyivät henkisellä matkallaan kohti ylistä (kuvaa tässä yhteydessä kohti henkistä kypsyyttä), niin vastaavasti raharikkaat siirtyvät materiaalisella matkallaan kohti alista (kuvaa tässä yhteydessä kohti henkistä taantumista).
Joskus "nallemainen" maailmankäsitys vaikuttaa psykoottiselta mielentilalta.
Sellaisessa mielentilassa ego tuntuu sulautuvan rahaan ja raja minuuden ja rahan välillä on kadonnut.
Raha antaa elämälle merkityksen ja jos menetän rahani, niin tapahtuu eksistentiaalinen supernova, jolloin elämä romahtaa ja minuuteni sammuu.
Tämä tietenkin on spekulointia, sillä en itse ole saanut kokea rikkaan ihmisen sieluntilaa.
Olen osa proletariaattia, joka taistelee paikastaan työmarkkinoilla ja jolle 100 euron heilahdus kuukausimenoissa on iso asia.
Kirjoitin aikaisemmin väreistä ja niiden vartauskuvallisesta yhteydestä ihmisen elämänkaareen.
Minusta "nallemaisesta" elämänmaisemasta puuttuu se viimeisin ja tärkein näky.
Se on näky elämän rajallisuudesta erilaisissa muodoissaan.
Elämä on dynaamista ja siihen väistämättömänä kuuluu kaiken muuttuvaisuuden laki.
Sitä mitä elämä on tänään, se ei välttämättä ole sitä huomenna.
Niin kuin sijoittaminen sijoitusinstrumentteihin on hasardia, niin samalla tavalla elämä itsessään on hasardia - tämän pitäisi olla selvää etenkin uusliberalistisen kapitalismin ihailijalle.
Näyttää siltä, että uusliberalistisen kapitalismin ihannoijan elämänkäsityksestä on poissuljettu aikuisuuden ulottuvuus.
Se ei tunne eikä halua tuntea mustaa väriä.
Punainen paatunut Nalle ei ole vielä pukeunut säkkikankaaseen ja kierinyt tuhkassa ja muuttunut miehekkään mustaksi.
Miehekkään musta Nalle ymmärtäisi, että tavalla tai toisella kaikki ovat riippuvaisia toisistaan.
Kun musta Nalle kohtaisi kadulla kerjääjän, niin hän ymmärtäsi, että eräänä päivänä minä voin olla kerjääjä ja kerjääjä voi olla minä - elämän perustotuus yksinkertaisen lyhyesti ilmaistuna.
Musta Nalle osaisi olla kiitollinen hyvinvointiyhteiskunnalle siitä, että suomalaisilla on ollut hyvä yhteiskunta, joka on mahdollistanut paljon hyvää monelle ja yhteinen hyvä on koitunut myös Nallen hyväksi, joiden hedelmistä hänkin nauttii.
Toisen hyvä on myös minun hyväni.
Uskon, että mustalla Nallella olisi Paul Krugmanin tavoin integroitunut käsitys, että sekä kapitalismilla että sosialismilla on annettavaa yhteisen hyvän saavuttamiseksi Ruotsin mallin mukaisesti.
Ruotsia tuskin edes kapitalisti voi pitää kovin epäonnistuneena yhteiskuntana.
Lopuksi hypoteettinen adamsmithiläinen ajatusleikki, jonka mukaan rationaalisen ihmisen ainoana toimintaan motivoivana polttoaineena toimii oma hyöty.
Mitä jos Nalle tulevaisuudessa menettää jonkun sairauden seurauksena oikeustoimikelpoisuutensa ja joutuu holhouksen alaiseksi (tämähän on inhimillisessä elämässä täysin mahdollista).
Nallen omaisuus ja rahavarat siirtyvät vaikkapa hänen lähisukulaistensa hallintaan.
Rationaalisina ihmisinä he katsovat, että Nallen hoitoon kannattaa uhrata mahdollisimman vähän pääomaa, jottei sitä kulu ei-välttämättömään (so. tuloksettomaan hoitoon ja elättämiseen), ja koska he laskevat sen varaan, että pian nallukkainen kuitenkin kupsahtaa (tämäkin on inhimillisessä elämässä täysin mahdollista eikä edes ennennäkemätöntä) .
Nalle jätetään tai hylätään yhteiskunnan hoteisiin.
Toivoisiko Nalle tällaisessa tilanteessa mielummin asuvansa republikaanisessa Yhdysvalloissa vai sosialidemokraattisessa Ruotsissa ?
Halataan Nallea,
hän ei taida olla jutuissaan tosissaan...!?
