Liikkuvatko pilvet sittenkään ? (luovaa kirjoittamista, tekstillä ei ole mitään tekemistä mahdollisen taiteilijan kanssa)

”Pilvet liikkuu, minä en”.

On siinäkin otsikko.

Joku taas yrittää kusettaa meitä tai sitten otsikon kehittäjä on psykoosissa ollut ihminen.

Varmasti otsikko on keksitty Lapinlahden psykiatrisen sairaalan pihalla yöllä, kun siellä hoidossa ollut potilas on istunut sairaalan pihalla ja tuijotellut yöllistä taivasta, jolla on nähnyt pilviä liikkuvan.

Pilvet ovat menneet menojaan, mutta niiden tuijottajalla on ollut vahva kokemus siitä, että hänet on kiinnitetty syvälle maaperään pitkällä teräsketjulla ja Tallinkin autolautan jättimäisellä ankkurilla.

Pilvet ovat kyllä todellinen ilmiö luonnossa, ne eivät ole psykoottisen mielen illuusio.

Pilvet ovat tiivistynyttä vesihöyryä, jotka ovat olemassa auringon suoman lämmön armosta.

Biosfäärissä oleva vesihöyry joko tiivistyy viileällä säällä taivaalle pilveksi tai sitten se kuumana kesäpäivänä levittäytyy maanpinnalle - vähän niin kuin pehmeä margariini levittäytyy liukkaaksi pinnaksi voileivälle - nahkean tuntuiseksi ilmakerrokseksi niin että oikein hiki pukkaa ulos asumuksistaan kainaloissa ja muodostaa märät o-renkaat päällä olevan t-paidan puuvillakankaalle.

Täytynee todeta, että pilvet eivät kyllä itsessään liiku.

Pilvet siis ovat täysin luonnon armoilla ja luonnon voimien liikuteltavissa.

Ne ovat yhtä avuttomia kuin vastasyntyneet vauvat, jotka ovat täysin äidin hoivan ja turvan varassa.

Luontoäiti muodostaan pilviä oikkujensa mukaan ja määräyksellään käskee niitä hajoamaan ja ne hajoavat - pilvillä ei ole sanan sijaa omalle olemassaololleen.

Niillä ei ole mitään itsenäistä voimaa tai tahtoa, ei sielua saatikka sitten persoonallisuutta.

Ne vain ovat ja sitten zädäm – ne katoavat.

Pilvet ovat aerosolia, jota hyvin voitaisiin myydä supermarketissa pakattuina metallipurkkeihin.

Sitten metallipurkeista voitaisiin suihkutella pikku pilviä vaikkapa hääjuhlissa, kun perheen vanhin tytär menee naimisiin.

Eikö olisikin söpöä ja romanttista - ihan niin kuin saduissa, joissa rakkaus voittaa lopulta ja prinsessa saa oman prinssinsä.

Kaaso ja bestman suihkuttelemassa aerosolipulloista minipilviä, kun hääpari saapuu juhlimaan vasta solmittua avioliittoa hääjuhliinsa.

Oltiinpa enkeleistä mitä mieltä tahansa, mutta enkeleillä katsotaan olevan siivet.

Otsikon keksijä varmaan sekoitti rikkinäisessä mielentilassaan pilvet siipiään räpytteleviin enkeleihin.

Voi olla, että voimakas lääkitys aiheutti aistiharhan ja pilvet muuttuivat välillä enkelinäyksi

ja sitten taas enkelinäky muuttui takaisin ihan tavallisiksi pilviksi.

Psykoottinen mielentila ja vahva lääkitys saivat tuon potilaan kokemaan, että pilvet liikkuvat itsenäisesti niissä olevilla siivillä.

Mutta kun oikeasti pilvillä ei ole siipiä tai moottoria – niillä täytyy olla liikuttaja niin kuin vastasyntyneellä vauvalla on lastenrattaat, jota muut sitten työntävät tai vetävät.

Pilviä liikuttaa eteenpäin tuuli, josta voidaan generaattorin avulla valjastaa sähköenergiaa ihmisille.

Miksi me sanomme, että pilvet kulkevat tai menevät eteenpäin tai poispäin, mutta ei koskaan taaksepäin ?

Voivathan ne yhtä hyvin mennä taaksepäin kun ajattelee niiden kulkureittiä tai niiden näkökulmaa.

Ajatus eteenpäin menemisestä johtuu luultavasti siitä, että luonnossa ei taida olla mitään alipainetta, joka imisi pilviä ikään kuin takaisin taaksepäin ja siksi me sanomme, että pilvet menevät tai kulkevat eteenpäin tai poispäin.

Tuo tuuli on myös mielenkiintoinen ilmiö.

Kukaan ei pysty sanomaan mistä se alkaa ja mihin se loppuu vaan ainoastaan milloin se alkaa ja milloin se loppuu.

Ihmiset kutsuvat tuulta myös tuulienergiaksi.

Jos tuuli on energiaa, niin herää mielenkiinto pohtia minkälaista energiaa se on.

Nykytietämyksen mukaan maailmankaikkeudessa vaikuttaa neljä perusenergiaa: painovoima, sähkömagneettinen energia sekä heikko- ja vahva ydinvoima.

Ensimmäiseksi itse olisin taipuvainen pois sulkemaan tuosta neljän joukosta heikon- ja vahvan ydinvoiman, sillä jos tuuli olisi ydinvoimaa, niin kaikki nisäkkäät olisivat kuolleet maapallolta pois radioaktiivisen säteilyn vuoksi jo aikoja sitten.

Joten jäljelle jäävät painovoima ja sähkömagneettinen energia.

Jos tuuli on sähkömagneettista energiaa, niin meillä olisi melkeinpä päivittäin ukonilma.

Niin kuin tiedämme, että ukonilmalla paukkuu ja salamoi ja useimmiten myös samalla sataa vettä, niin voimme pois sulkea ajatuksen, että tuuli olisi sähkömagneettista energiaa.

Tuulihan palvelee meitä myös rauhallisella ja kuivalla säällä.

Tuskin monikaan harrastaisi purjehdusta, sillä olosuhteet olisivat melko kammottavat merellä aina kun tuulee, jos tuuli olisi sähkömagneettista energiaa.

Niin että tämän logiikan perusteella voimme sanoa, että tuuli on painovoimaenergiaa.

Tuulen työntövoimasta tuskin syntyy riitaa kesäisillä terasseilla kaljatuopin ääressä saatikka sitten fyysikkojen keskuudessa.

Tämä energia on yhtä vaaratonta ja harmitonta ihmiselle kuin pastöroimaton maito angorakissalle.

Tuo otsikon keksijä oli kyllä mielestäni syvästi väärässä, kun väitti olevansa liikkumaton.

Tuon liikkumattomuuden kokemuksen selittää psykoosi, jolloin paikalleen jähmettymisen tunteen on aikaansaanut voimakas ja muuttumaton pahan olon tila.

Otsikon keksijän on täytynyt kokea olevansa jonkinlainen trickster-hahmo, joka on ollut sieluntilassa, jolloin ei erota, että on erillinen ja itsellinen olento maailmankaikkeudessa vaan olettaa olevansa erottamaton osa sitä.

Ensinnäkin kun kurkistamme tuon ihmisen ruumiin sisälle, niin siellä tapahtuu koko ajan valtavasti asioita.

Jo heti kun otsikon keksijä on tehnyt johtopäätöksen, että pilvet liikkuvat, mutta hän itse ei liiku, niin hänen aivoissaan on tapahtunut mittaamattomasti näkymätöntä liike toimintaa.

Miljoonat neuronit ovat liikkuneet havainnoitsijan aivoissa ja työstäneet sen johtopäätöksen mikä nyt toimii tämänkin kirjoituksen otsikkona.

Yöllä, kun tuo psykoottinen ihminen on tarkkaillut pimeää taivasta, niin sähkökemialliset impulssit ovat kulkeneet hermoratoja pitkin hurjaa vauhtia edestakaisin.

Informaatiota aivoihin ovat samanaikaisesti syöttäneet niin näkö-, kuulo-, haju-, tunto- kuin makuaistikin.

Eri aistien tuomien viestien perustella aivot ovat tehneet sen tulkinnan minkä ovat tehneet – joskin vääristyneen sellaisen.

Tuskin edes Sveitsin Cernissä sijaitseva kilometrien pituinen hiukkaskiihdytin, jonka avulla fyysikot ja kosmologit etsivät vastausta olemassaolon peruskysymyksiin, pystyy samaan nopeuteen kun ihmisen hermoratoja pitkin kulkevat neuronit.

Joten aivoissa ei tapahdu vain liikehdintää vaan tajuttoman nopeata liikehdintää, jota tapahtui myös tuon otsikon keksijän aivoissa kun hän keksi tuon ajatuksen.

Ihmisen sisällä olevat yksinkertaisemmatkin toiminnot tekevät lakkaamatta työtään.

Keuhkot suodattavat happea ilmasta verenkiertoon, jota sitten punasolut kuljettavat ihmisen eri ruumiinosiin.

Ilman tuota sydämen aikaansaamaa verenkiertoprosessia ihminen kuolee.

Tuo sykkivä lihasmassa on niin keskeinen osa ihmisen elämää, että kun se lakkaa toimimasta niin hetken päästä aivotkin lakkaavat toimimasta.

Silloin yksinkertaisesti ihmisellä on äärimmäisen paha tilanne, silloin yksittäinen ihminen on täysin kaputt – kuollut.

Tuskin on tarpeellista kuvailla tässä yhteydessä enempää ihmisen anatomiaa ja yksittäisten elinten toimintaa, sillä voinemme varmasti olla samaa mieltä, että ihmisen sisällä tapahtuu paljon eri asioita koko ajan.

Kumotaksemme tuon harhaanjohtavan väitteen tai tulkinnan, että ”pilvet liikkuu, minä en”, on vielä hyvä kuvata muutamalla lauseella ihmisen ruumiin ulkoisia toimintoja.

Harva meistä pystyy istumaan pitkää aikaa sellaisessa meditatiivisessa sieluntilassa ja ruumiillisessa lootus-asennossa, että on ensiksi tarkkaan katsottava onko kysymyksessä ylipäätään elävä ihminen vai veistos tai patsas.

Toki mieleltään sairas ihminen voi vaipua katatoniseen tilaan, jolloin hänestä tulee jonkinlainen zombie – hän elää, mutta hänen ruumiinsa on ulkopuolisen muovailtavissa samalla lailla kun esikoululaisten muovailuvahasta voidaan muovailla kaikenlaisia avaruusolioita.

On kuitenkin epätodennäköistä, että olisi vaipunut täysin katatoniseen tilaan juuri sairaalan pihalla.  

Todennäköisempää on, että hänet on seuraavana aamuna löydetty vain istumassa sairaalan pihalla ja karusellimaisesti hokemassa lausetta ”pilvet liikkuu, minä en”.

Jo edellisen luvun viimeisessä lauseessa esitämme olettamuksen, että otsikon keksijä on toistellut tai höpötellyt Lapinlahden sairaalan pihalla hokemaa ”pilvet liikkuu, minä en”.

Hänen suunsa, kielensä ja huulensa ovat tehneet lakkaamatta työtään, kun hänen mielensä on ollut uppoutuneena syvälle psyykeen syövereihin ja hän on vain monotonisesti toistellut otsikkona toimivaa lausetta.

On myös erittäin todennäköistä, että otsikon keksijän varpaat ja sormet ovat ainakin värähdelleet hänen istuessaan yöllä ulkoilmassa pihalla – olettakaamme, että tämä kaikki olisi tapahtunut parhaimpaan kesäaikaan.

Lisäksi hänen päänsä on täytynyt kääntyä katseen mukana ylöspäin kohti taivasta, koska lähtökohtana oli mielikuva, että otsikon keksijä on nimenomaan ollut istuma-asennossa eikä makuuasennossa mikä olisi kyllä voinut olla täysin mahdollista psykiatriselle potilaalle.

Tästä kaikesta voidaan päätellä, että todellisuutta paremmin kuvaileva otsikko olisi ”minä liikun, pilvet ei”…

Faktaa, fiktiota, fantasiaa (luovaa kirjoittamista)

Sytytetyn savukkeen palava purutupakka hehkuu punaisena pisteenä punavuorelaisen talon takapihalla. Varikset raakkuvat riemuaan korkealla kattojen lakipisteen läheisyydessä leijuen ja samalla tarkkaillen talon takapihaa josko sieltä löytyisi jotain pientä purtavaa ennen koleaa keskiyötä.

Istumme iltaa puisella puistonpenkillä, joka on heivattu hiekkalaatikon läheisyyteen äitien ja isien istuttavaksi. Puhumattomina puhallamme puistonpenkillä istuessamme savukkeesta savukiekuroita katseet jonnekin kaukaisuuteen kiinnittyneitä. Tämä on meidän, minun ja G:n yhteinen hiljainen hetki – kuin iltarukous - jolloin meidän miesten mielet sukeltavat aivan olemisen perustan pohjan perukoille sielujemme salakäytäviin.

Tammipuu G:n asuintalon takapihalla on toteemimme, joka kohoaa korkeuksiin - korkeuksiin tai syvyyksiin, joihin ei pyrkimällä kannata pyrkiä, koska se tuo suurta surua ja kiduttavaa kipua elämää sykkivään sydämeen - ja puun latva tavoittelee taivasta ja totuutta samalla kun puun juuret tunkeutuvat maan syvyyksiin kuin nisäkkään suuret suonet keuhkoihin, jotka yrittävät löytää happea silloin kun eläväinen kohtaa kuoleman.

Olemme pyhällä maalla, keskellä kivisintä kaupunkia, mutta sen verran syrjässä, että täällä on tehty sysimustaa syntiä jopa melkein poliisilaitoksen porttikongissa. Johanneksen puistossa on pontikkapullo vaihtanut omistajaa, Iso-Roobertinkadulla ovat ilotytöt myyneet itseään ja kaupunginosan yleisissä saunoissa on sammuttu löylyjen lomassa.

Rööperi on minulle raamatullinen maa, G on minulle kantaisä Aabraham ja saan olla onnellisen Benjaminin heimon päämies. Kuin korkeampi voima olisi kuiskannut ja kehottanut kulkemaan kohti tätä kaupunginosaa, jossa sain siirtyä elämänkaaressani lapsesta nuorukaiseksi ja nuorukaisesta aikuiseksi. Kuolinpaikkaani en vielä tiedä, mutta aika kiskokoon kehostani sieluni sijaltaan Rööperissä silloin kun kuolema omakseen minut ottaa tahtoo, ja vielä kerran onnellisena saan korkeuksista katsoa sen katuja, joilla kerran kuljin ja kasvoin.

G on gigantti, modernin maailman Tyrannosaurus Rex, joka kielen katapultilla murskaa monen viisaammankin väittelijän esitelmät elävästä elämästä. G on veljeni, vaikkakaan ei veriveli vaan veli hengessä ja herkkyydessä ajatella ja aistia asioita.

G on minulle sielun ja mielen mentori, jotta jaksaisin elää elämääni eteenpäin astumatta minut taivaantuuliin tuhansiksi pieniksi palasiksi täräyttävään näkymättömään maamiinaan, joita elämä asettaa tunteettomille kylmille kaduille, joilla kuljemme etsien oikeaa osoitetta ja oikeaa taloa jonne asettua asumaan.

Niin kuin vaikerointi niin vaikeneminenkin lakkaa ajankohtana kun sen on katsottu hyväksi päättyvän. Meidän molempien hiljaa tuijottaessa kaukaisuuteen kiinnittyy mielen katseemme kiintopisteeseen, josta kiihtyvällä kiireellä kulkee kokoaan kasvattava apokalyptinen kulkija kohti pihan puistonpenkkiä.

Tuo kuljeksiva kummitus menee menojaan lävitsemme niin kuin röntgenkoneella näkee lihan lävitse luihin. Kopina käy tuonpuoleisissa puuportaissa, tuo kummitus kulkee kohti suurta soitinta kunnes uljaasti istuu isojen urkujen ääreen. Yksi yskäisy vielä, kuoro katsoo kohti kanttoria ja vaikeneminen vaihtuu virrenveisuun.

Iltaisessa, melkein yöllisessä Punavuoressa taustakuoro tasoittaa kivisen kirkkosaliin kokoontuneiden kundien keskustelua erilaisten äänien muodossa, niiden kaikuessa korvakäytäviin: autojen pakoputket paukkuvat pakokaasun paetessa ilmakehään, ravintolasta kotiin kulkevat yksinäiset yölliset öykkärit örveltävät ja raitiovaunut kirskuvat, narskuvat ja vinkuvat ajellessaan kiskoilla kivisiä katuja pitkin.

G: "Muistatko, kun tuohon muutaman metrin päähän kuolla kupsahti Jussi muutama vuosi sitten. Kaveri päätti lopettaa päivänsä kuunnellessaan liian kauan tuota valheellista viinapullossa asustavaa viisauden henkeä"

Minä: "Sääli, sääli – nuorena päättyivät miehen päivät. Se heittäytyi hulluna humalassa vain Koskenkorva-pullo turvanaan kattotasanteen kaiteen yli kohti kuolemaa. Pullo oli petollinen kuin piru itse, sitä suojeli itse musta enkeli. Pullo putosi katolta kuusi kerrosta alaspäin, mutta se säilyi koskemattomana - kuin sillä olisi ollut viikatemiehen viitta suojanaan. Viinanhenki jälleen huijasi heikkomielistä ja vaati viranomaisia taas vetämään yhden viivan lisää kansalaisten kuolintilastoon"

Sytytämme toiset tupakat täysin tietoisina siitä, että nämäkin kuolemankääröt lyhentävät lyhyttä elämäämme entistäkin lyhyemmäksi mahdollisen lisääntyvän syöpä- ja sydäntautiriskin muodossa. Tupakansavu kuitenkin on kuin puistonpenkillä poltettu pakanan pyhä uhrisavu tuon takapihan tammipuun tarkkaillessa kahta eletystä elämästä jutustelevaa katujen kasvattia.

Minä: "Minä olen onnellinen, kun sinä olet ystäväni. Olet ollut tukeni silloin, kun olen eniten ihmisyyttä tarvinnut. Ilman sinua olisin kompuroinut ja kompastunut ja kaatunut katuojaan lopullisesti. Olisin nyt tuhkapurkissa lapsuuden kotini kirjahyllyssä ilman sinua - kiitos sinulle G"

Hetken hiljaisuuden ja mietteliään jälleen kaukaisuuteen suunnatun katseen jälkeen G vastaa: "Kiitos myös sinulle. Sinä olet ystäväni joka olet monessa asiassa ajatuksinesi ollut aikaasi edellä. On myös ollut onni olla ystäväsi"

Tumppaamme loppuun poltetut tupakat yön kylmettämään asfalttiin. Keräämme tupakantumpit kämmeniimme ja lähdemme kellarin kautta asunnolle.

Rappukäytävässä keitetyn kahvin tuoksu tunkeutuu sieraimista sisään. Pihalla tammipuu seisoo vakaana vartioasennossa ja jatkaa keskustelua kaukaisen ystävänsä kuun kanssa.

Varikset ovat jo vaipuneet yöuneen...